Parisuhdekoulu alkaa

Suhde alkaa: Rakastuminen ja sokaistuminen

Pyrimme usein ratkaisemaan elämämme perusongelmia puolisomme kautta.Siksi rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen vaikeaa.

Me hakeudumme parisuhteeseen, jotta meillä olisi kumppani, jonka kanssa jakaa elämän hyvät ja huonot hetket. Ei ole sattumaa, kehen rakastumme: Aikuinen ihminen valitsee rakkaudenkohteensa, usein tiedostamattaan, lapsuudessa koettujen ihmissuhteidensa perusteella.

Tavallaan kumppani valitaan viisaasti. Ne asiat, jotka jäivät kaikista keskeneräisimmiksi lapsuuden ihmissuhteissa, vaikuttavat vahvasti puolisoa valitessa. Toivomme ehkä, että se puoli meissä, joka ei saanut tilaa tai jota ei hyväksytty lapsuudessa, tulisi kuulluksi ja rakastetuksi parisuhteessa.

Turvaton toivoo turvallisuutta ja kontrolloitu toivoo tilaa, jossa saa hengittää vapaasti. Lapsuuden perheessä syntipukiksi leimattu toivoo, että hänessä oleva lempeys ja herkkyys tulisivat parisuhteessa nähdyiksi ja hyväksytyiksi.
Puoliso valitaan usein myös sen perusteella, mitä omasta itsestä tuntuu puuttuvan. Toisen avulla voisimme itsekin olla jotain enemmän.

Sokeaa kiihkoa vai mukava ihminen

Todennäköisesti rakastumisen kohde sisältää jollakin tavalla vanhempiemme hyviä ja huonoja puolia –  ja siitä emme suinkaan ole aina tietoisia. Jotkut saattavat valita puolison, jota eivät pohjimmiltaan edes halua. On ikään kuin sisäinen pakko mennä hänen kanssaan naimisiin.

Saatamme rakastumisen nimissä ummistaa silmämme ongelmilta, joita suhteessa esiintyy jo alussa. Joskus tajuamme vasta myöhemmin, että ajauduimme suoraan kohti sellaista suhdetta, jota eniten halusimme välttää. Mitä vähemmän itsetuntemusta meillä on, sitä sokeammin valitsemme puolison.

Voimakas seksuaalinen kiihko aiheuttaa usein sen, että ihmiset antautuvat suhteeseen nopeasti ja vaistonvaraisesti.
Intohimon kohdetta ei tarvitse tuntea kovin hyvin; usein nimenomaan toisen tuntemattomuus herättää kiihkon. Emme monesti näe asioita ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin haluamme ne nähdä. Emme välttämättä rakasta ihmistä, vaan sitä mielikuvaa, jonka olemme hänestä luoneet.

Aivotutkijoiden mukaan sokean rakkauden roihutessa aivotoiminnoissa näkyy samantapaisia muutoksia kuin maanis-depressiivisyydessä. Rakastumisen tunne muistuttaa pakkomiellettä, joka on lähempänä suklaanhimoa kuin suurta tunne-elämystä.

Aivokuoremme tunnekeskukset aktivoituvat vasta silloin, kun tunnesuhde on kypsynyt aikansa. Runoilija Tommy Tabermannin mukaan ”ahneet elämänhotkijat saavat vain suklaata, mutta ne, jotka uskovat rakkauden hitauteen, saavat oikeaa leipää.”

Kaikki parit eivät suinkaan ole kiihkeästi rakastuneita yhteen mennessään. Monelle riittää se, että tapaa mukavan ja luotettavan ihmisen, jonka kanssa voi perustaa perheen ja luoda yhteistä tulevaisuutta. Kiihkeä rakastuminen ja hurmio eivät välttämättä takaa hyvää, pitkäaikaista parisuhdetta.

Sitoutumisen monet eri mallit

Ihmisen on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, miten on tullut rakastetuksi lapsuudessaan, koska kokemus siitä seuraa parisuhteeseen.

Jos lapsuuden ihmissuhteisiin on liittynyt paljon pelkoa, se tulee mukaan aikuiselämän lähisuhteeseen. Tällainen ihminen pelkää vahingoittuvansa, jos päästää toisen lähelle. Hän tarkkailee parisuhteen läheisyyden ja etäisyyden vaihteluja ja on helposti mustasukkainen. Pelokas ihminen pitää yllä suojamuureja ja säilyttää omaa yksityistä maailmaansa, jota ei jaa puolison kanssa.

Etäisesti sitoutunut ihminen puolestaan kokee itsensä ulkopuoliseksi eikä kykene, halua tai uskalla luoda intiimiä suhdetta puolisoonsa. Hän on lapsena tullut niin loukatuksi perusläheisyyden tarpeissaan, että on vaikeaa luoda lämmin läheisyys toiseen.

Takertuvasti sitoutuneen ihmisen suhteissa taas on voimakkaita tunnevaihteluita, kontrollia, mustasukkaisuutta.
Hoivaamiseen keskittynyt puoliso on pienestä pitäen tottunut hoitamaan muita tunteakseen itsensä tarpeelliseksi, ja hän jatkaa sitä tavallisesti myös parisuhteessaan. Hän ei valitse itselleen niinkään rakastettua vaan hoivattavan, jota voi muokata itselleen sopivaksi.

Riittävän turvallisesti kiinnittyneille ihmisille pitkäkestoisen, romanttisen suhteen säilyttäminen on muita helpompaa. Tällaisessa suhteessa on kaksi ”minää” eikä toista ihmistä nähdä vain kohteena omia tarpeita varten.

Tutkimusretki on aina kesken

Kun ihminen tulee tietoiseksi omista sitoutumismalleistaan, niiden epäterveisiin piirteisiin pystyy vaikuttamaan. On kysyttävä itseltä rehellisesti, millaisia ihmissuhteita haluaa olla luomassa.

Hankala lapsuus ei estä luomasta hyvää parisuhdetta, koska ihmisenä kasvaminen ja kypsyminen jatkuvat koko elämän. Parhaimmillaan parisuhde auttaa parantumaan menneisyyden haavoista.

Hyvä ja turvallinen lapsuus ei puolestaan takaa automaattisesti onnellista avioliittoa, jos onnellisuudella tarkoitetaan sitä, ettei suhteessa ole ongelmia ja kriisejä. Kaikki parit joutuvat myllerryksiin suhteensa aikana, koska jokaisessa parisuhteessa on omat, sille ominaiset kasvualueensa ja vaiheensa. Kaksi ihmistä ottaa mittaa toisistaan eikä se aina suju tanssahdellen. Itse asiassa vaikeudet ovat kehittyvän suhteen merkki. 

Parisuhteen toimivuudelle on olennaista, että suhteeseen liittyy sekä lämmintä läheisyyttä että sopivasti erillisyyttä. Vauvan turvallinen kehitys nousee symbioottisesta suhteesta vanhempiin, tiiviistä läsnäolosta ja lapsen tarpeista huolehtimisesta.

Symbioosi, halu sulautua toiseen, on osa aikuistakin parisuhdetta esimerkiksi seksuaalisessa läheisyydessä, mutta symbioosin kuuluu olla tietoista ja väliaikaista. Jos sen tarve on pakonomaista ja jatkuvaa, se estää aikuisen rakkauden.

Parisuhteen perimmäisenä tarkoituksena ei ole antaa vain tukea, turvallisuutta ja mahdollisuutta käsitellä omia ongelmiaan, vaan auttaa tulemaan tietoisiksi ihmisiksi. Rehellinen itsetuntemus ja toisen erillisyyden ja erilaisuuden kunnioittaminen syventävät keskinäistä rakkautta ja mahdollistavat kauniin läheisyyden.

Jokaisessa parisuhteessa huomataan jonkin ajan kuluttua, ettei kumppani olekaan sellainen kuin hänen toivoi olevan. Puolisohan valitaan aina puutteellisin tiedoin. Ihmiselämän eräs hienous on juuri siinä, että itseään ja toista ihmistä ei voi tuntea täydellisesti eikä se ole tarpeenkaan. Aina on kyse matkasta, löytöretkestä, seikkailusta.

Kyse on myös siitä, haluanko yhä uudelleen katsoa kumppaniani ja todeta: Kyllä, tuon ihmisen kanssa haluan jatkaa tätä tutkimusmatkaa.