EV 1202 Ruoka Leppanen 01

Marjatta Leppäsen ystävien menu

Rakkaimmat reseptini -sarjassa Marjatta Leppänen tekee maukasta ystävänpäiväruokaa.

"Täytyy myöntää, että ruuassa ajattelen ennen kaikkea makua”, sanoo näyttelijä, viihdeartisti Marjatta Leppänen.

”Vain itselle on tylsä laittaa ruokaa, mutta kutsun mielelläni naisystäviäni tekemään ruokaa kimpassa. Katan vieraille kauniisti. Kun katson astiakaappiini ja näen kaikki ihanat astiani, ajattelen aina, että pitäisi kutsua useammin ihmisiä syömään.”

Marjatta nauttii ruuanlaiton kaikista vaiheista, myös suunnittelusta ja ostosten teosta.
”Se on todella kivaa. Mutta tärkeää on myös onnistunut lopputulos”, hän sanoo.

Marjatta Leppänen jäi leskeksi vuonna 2002, kun hänen toinen aviomiehensä, muusikko Jaakko Salo menehtyi. Kun hän oli aiemmin naimisissa teatterinjohtaja Carl Öhmanin kanssa, Marjatta järjesti jonkin verran myös edustustilaisuuksia kotona.

”Siinä vaikeinta oli ajoitus, ettei mikään ruokalaji ehtisi kuivahtaa.”

Nykyisin Marjatta Leppänen ei harrasta kovin monimutkaisia, monen tekovaiheen ruokia.
”Tykkään kaalista kaikissa muodoissa. Jos yksi lempiruoka pitää nimetä, se on Seppo Ahdin kaalikääryleet. Niissä on sopivasti siirappia, ja ne ovat ihania ja maukkaita”, Marjatta kuvailee.

Reseptejä läheltä ja kaukaa

Marjatta Leppäsen parhaisiin ruokakokemuksiin liittyy aina läheisiä ystäviä. Tämän lehden ruokaohjeista Kašmirin kanan resepti on peräisin hiljattain edesmenneeltä rakkaalta ystävältä, Erkki Toivaselta.
Kyyneleet kohoavat Marjatan silmiin, kun hän kertoo syöneensä maukasta kanaa viimeksi Erkin ja niin ikään äskettäin edesmenneen ystävänsä Teija Sopasen kanssa pari vuotta sitten. Erkki Toivanen oli tuonut reseptin Kašmirista asti.

”Erkki Toivanen oli aivan fantastinen ruuanlaittaja, jokainen ateria olisi ollut Rôtisseurs-kilven arvoinen”, Marjatta muistelee.

”Asuin Erkin ja hänen puolisonsa Lennoxin luona aina käydessäni Lontoossa, ja kävin jopa heidän kanssaan muutaman kerran Lennoxin kotiseuduilla Karibialla. Sielläkin sain erittäin hyvää paikallista ruokaa.”

Alkuruuaksi tarjottava kylmäsavulohi fenkoliliemessä perustuu reseptiin, jonka Marjatta sai vähän aikaa sitten Jaakko Salon työtoverilta Timo Lindströmiltä.

”Sain maistaa ruokaa viime vuoden syyskesällä Lindströmeillä. Innostuin siitä kovasti; en ollut ajatellut, että lohi kypsyy liemessä niin nopeasti. Kokeilin reseptiä pian sen jälkeen sienisiskojen tapaamisessa”, Marjatta kertoo.

Sienisiskot on kuuden naisen ryhmä, joka on jo yli kaksikymmentä vuotta tehnyt vuosittain sieniretken Mustiolle. Retken päätteeksi istutaan iltaa ja syödään hyvin.

Sieniä ja silakkaveneitä

”Pidän ennen kaikkea hyvin tehdystä kotiruuasta, kuten liha-makaronilaatikosta, liha-kaalilaatikosta ja siskonmakkarakeitosta”, kertoo Marjatta Leppänen.

Ahkeralle tuulelle sattuessaan hän tekee ruokaa ison erän, josta riittää pakastimeenkin. Pakastin on pullollaan myös sieniä, jotka ovat lähellä Marjatan sydäntä. Useimmiten hän valmistaa itselleen kuitenkin ruokaisan salaatin tai keiton.

Marjatta Leppänen rakastaa myös kaikkia silakkaruokia.
”Nenäni tunnistaa hiilisilakan missä vain. Rakas ruokamuisto lapsuudestani on, kun äitini teki limpusta ja suolasilakasta pieniä suupaloja, silakkaveneitä.”

Makea ei Marjatalle maistu. Hän kertoo, ettei leivo juuri koskaan eikä ymmärrä jälkiruuista mitään. 
”En syö pullaa enkä kakkuja. Lakuista tykkäisin, mutta ne nostavat verenpainetta. Vieraille olen tarjonnut usein jälkiruuaksi hyvää kahvia ja konvehteja. Runebergintortut sopivat tähän ateriaan ajankohdan vuoksi.”

Keittokirjoja löytyy kotoa noin sata. Joukossa on muun muassa italialaisia, kreikkalaisia ja amerikkalaisia reseptejä. Marjatta on enemmän ohjeiden noudattaja kuin improvisoija.

”Keittokirjoja on kiva vain lueskella. Minua kiinnostaisi tutustua tarkemmin itämaiseen keittiöön; thairuoka on yksi suosikeistani. Paras tapa oppia olisi osallistua ruuanlaittokurssille.”

Ystävien menu
Neljälle

Hieno lohi-fenkolikeitto

2 pulskaa fenkolia
8 dl hyvää ja mietoa kalalientä (ei lohesta)
tilkka kuivaa valkoviiniä
½ sitruunan mehu
ripaus sormisuolaa
2 tl oliiviöljyä
noin 200 g kylmäsavu- tai graavilohta viipaleina
tuoretta tilliä

Tarjoiluun:
tummaa paahtoleipää
voita

Leikkaa fenkolit ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna kalaliemi, ja lisää valkoviini sekä fenkolisuikaleet. Säästä kourallinen fenkolisuikaleita viimeistelyä varten. Keitä noin puoli tuntia niin, että liemi poreilee hiljaa. Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Mausta sitruunamehulla ja sormisuolalla. 
Pidä liemi kuumana mutta älä keitä.
Kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä ja kuullota jäljellä olevia fenkolisuikaleita hetki, niin että niihin jää vielä purutuntumaa.
 Suikaloi lohiviipaleet. Jaa lohisuikaleet keittolautasten pohjille, ja kaada päälle kuuma fenkoliliemi.
Asettele keiton pinnalle kuullotettuja fenkolisuikaleita ja viimeistele annokset tuoreella tillillä.
Tarjoile paahdetun tumman leivän ja voin kera.

Kašmirin kana

4 rkl korianterinsiemeniä
pala kanelitankoa
2 rkl kardemummansiemeniä
suolaa ja mustapippuria
4 kanan tai broilerin rintafileetä
voita paistamiseen
4 dl kreikkalaista tai turkkilaista maustamatonta jogurttia
kanaliemikuutio tai kanafondia
vettä

Tarjoiluun:
keitettyä basmatiriisiä
rouhittuja pähkinöitä

Mittaa korianterinsiemenet, kanelitangon pala, kardemummansiemenet, suola ja mustapippuri mortteliin ja murskaa ainekset rouheiseksi mausteseokseksi. Kuumenna paistinpannulla nokare voita ja paista kanan rintafileet molemmin puolin kullanruskeiksi. Nosta fileet uunivuokaan ja hiero niiden pintaan reilusti mausteseosta.
Kaada jogurtti ja mahdollisesti yli jäänyt mausteseos paistinpannulle, jolla kana ruskistettiin. Lisää myös kanaliemikuutio tai -fondi ja tilkka vettä. Kiehauta, ja kaada seos vuokaan kanafileiden päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Tarjoile keitetyn basmatiriisin kera. Ripottele riisin pinnalle rouhittuja pähkinöitä.

Runebergintortut
6–8 torttua

1 kananmuna
1 dl sokeria
1 dl kermaa
50 g mantelirouhetta
125 g voita sulatettuna
2 dl keksinmuruja (esim. piparkakkuja tai murokeksejä)
1 dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
muutama tippa manteliaromia

Kostutukseen:
3 rkl vettä
3 rkl mantelilikööriä tai appelsiinimehua

Pinnalle:
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta

Vatkaa kananmuna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kerma, mantelirouhe ja sulatettu jäähtynyt rasva. Sekoita keskenään keksinmurut, korppujauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Mausta taikina halutessasi manteliaromilla.
Lusikoi taikinaa noin kymmeneen pieneen muffini- tai torttuvuokaan. Voit paistaa tortut myös pienissä kahvikupeissa tai annos-
vuoissa. Paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Jäähdytä.
Kostuta jäähtyneet leivonnaiset vesi-mantelilikööriseoksella ja koristele vadelmahillolla ja sokerikuorrutteella.

Kylmäsavulohi kypsyy fenkoliliemessä.

Kylmäsavulohi kypsyy fenkoliliemessä.

Mausteisen Kašmirin kanan ohje on peräisin Erkki Toivaselta.

Mausteisen Kašmirin kanan ohje on peräisin Erkki Toivaselta.

Morttelissa rouhitut mausteet tuovat Kašmirin kotikeittiöön.

Morttelissa rouhitut mausteet tuovat Kašmirin kotikeittiöön.

Runebergintortut voi paistaa uunivuoissa.

Runebergintortut voi paistaa uunivuoissa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Pia Määttänen Eevassa 8/1982 "Ratkaisuissani olen rohkea" 01.02.2012

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Lisää aiheesta

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

ev0705_jersey

Vehreä, vauras ja viihtyisä Jersey tarjoaa rentouttavan ja luonnonläheisen ympäristön lomailuun. Miljon...

ev0811_madeira

Madeiran luonto pakahduttaa sydäntä ja saa miettimään luomiskertomusta.

ev0905_provence_1

Hiljaiset kivitalot ja autiot, varjoisat kujat ottavat helteestä uupuneen matkalaisen suojiinsa. Kun tuttu rautaportti...

ev0905_toscana_1

Pala minuutta jäi Toscanaan. Näihin maisemiin, ihmisiin ja taloon, jonka vuokrasimme Chiannaccesta mieheni ja...

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...