EV 0211 Kotijuttu 01

Maaretta Tukaisen elegantti koti hirsitalossa

Mediavaikuttaja Maaretta Tukiaisen vanha, hirsirunkoinen talo Helsingin Tapanilassa on täynnä historiaa ja modernia designia.

Maaretta Tukiaisen vuosi on alkanut uudessa elämäntilanteessa. Joululomalle lähtiessään hän sanoi itsensä irti ja jätti työnsä Subin kanavajohtajana.

”Sub juhlii tänä vuonna kymmenettä vuottaan. Kanava on hienossa kunnossa, oli hyvä aika lähteä”, Subia alusta asti rakentamassa ollut mediavaikuttaja perustelee päätöstään. 

Vuosikymmen kaupallisessa televiossa riitti, nyt Maaretta suuntaa tarmonsa muun muassa omaan design-toimistoonsa. Sen hän perusti runsas vuosi sitten yhdessä avopuolisonsa Markus Freyn kanssa.

Kerttu ja kaakeliuuni

Maaretta Tukiaisen kodissa tuoksuvat vastaleivotut voisarvet. Maaretta auttaa takin naulakkoon ja tarjoaa vierailijan jalkaan villasukkia tai huopatöppösiä.
Iloinen hännänheiluttaja rientää tervehtimään emäntänsä kannoilla. Se puskee kuonollaan ja kääntää päänsä sievästi vinoon, jotta vieras ymmärtäisi rapsuttaa sitä.

”Tässä on meidän Kerttu, kolmevuotias bordercollien ja dalmatialaisen sekoitus. Se on riemuissaan, kun tulee vieraita”, Maaretta esittelee perheenjäsenen.

Juttelemme kahvikupin äärellä talon ruokasalissa. Kaakeliuunista kuuluu tunnelmallinen tulen räiske. Maaretta käy lisäämässä uuniin puita.
”Kaakeliuuni on alkuperäinen, 1930-luvulta”, hän kertoo ja silittää uunin kiiltävää pintaa.

Tarinointia salongissa

”Tätä huonetta kutsumme salongiksi”, Maaretta sanoo ja ohjaa ruokasalista pariovien takaa avautuvaan tilaan, jota hallitsevat Mies Van Der Rohen valkonahkaiset Barcelona-tuolit ja lähes seinän kokoinen kirjahylly. Se on Markuksen tekemä.

”Kirjat ovat meille rakas harrastus. Salongissa luemme, keskustelemme ja kahvittelemme tai juomme lasillisen viiniä ruuan jälkeen.”
Vanha parkettilattia hohtaa valkoisena. Työtä pelkäämätön Maaretta on sen pensselöinyt. Ikkunoita kehystävät lattialle kepeinä valuvat läpikuultavat verhot. Virkeä peikonlehti nauttii olostaan lähellä luonnonvaloa.

Salonki on rauhoitettu kaikelta turhalta, siellä ei ole edes televisiota. Alunperin musta kiinalainen kaappi on saanut vaalean pinnan, samoin sen takana oleva hirsiseinä.

Maaretta vie seinän vierelle ja näyttää, että se on tehty erinäköisistä ja -pituisista vanhoista hirsistä, joilla on pitkä historia. Niitä on käytetty rakennusmateriaalina jo ennen tätä, 1932 valmistunutta taloa.

Maaretalle lamput ja tunnelmallinen valaistus ovat tärkeitä. Salongin kattoon hän on valinnut helmeilevän Cabochen, ruokasalia valaisee muhkea LirioSkive.

Elämän virrassa kotikin muuttuu

Kanavajohtajan työnsä ohessa sisustusarkkitehdiksi opiskellut Maaretta Tukiainen arvostaa huonekaluja, joilla on historia. Hän on hankkinut kotiinsa myös
tämän päivän designia, jonka uskoo olevan tulevaisuuden antiikkia. Juuri nyt Maaretta riemuitsee Markuksen äidiltä lahjaksi saamistaan Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseista.

”Tulevia klassikoita. Samoin tuo ruokasalin kerniliina, Puutarhan parhaat, se on myös Marimekon.”

Vanhan ihannoimisessa ei Maaretan mielestä pidä mennä liiallisuuksiin. Elämän virrassa kodin sisustuksenkin on hyvä muuttaa muotoaan ja uusiutua, ettei koti ummehtuisi. Hänen kotikulmillaan ummehtuneisuudesta ei ole tietoakaan.

”Viimeistään huhtikuun viimeisenä sunnuntaina meidän asuinalueemme herää ja silloin katu on yhtä kirpputoria. Ihmiset myyvät toisilleen huonekaluja, purettuja ikkunankehyksiä, ovia ja vaikka mitä. Se on mukava tapahtuma, joka lähentää naapureita. Ihmiset oppivat tuntemaan toisensa”, Maaretta kehuu.

Jännitystä kirsikkapuun alla

Maaretta ja Markus ovat asuneet Tapanilassa ensimmäistä yhteistä kotiaan pian yhdeksän vuotta. Alun alkaen he etsivät jugend-kolmiota Helsingin keskustasta, mutta sitten Maaretan silmiin osui sanomalehden asuntosivuilla valokuva vanhasta omakotitalosta Tapanilassa.

”Paikan osoite jäi mieleeni. Niinpä viikon kuluttua ilmoituksesta päätin soittaa välittäjälle. Pettymyksekseni sain kuulla, että talo oli jo myyty.”
Siitä huolimatta pariskunta ajoi katsomaan sinapinruskeaa taloa, jota ympäröi rehevä puutarha.
”Näkemässämme oli jotain itäistä, tšehovilaista tunnelmaa, joka puhutteli meitä. Talo puutarhoineen tuntui omalta. Sekä Markuksen että minun äitini ovat molemmat Karjalasta”, Maaretta kertoo.

Kuinka ollakaan, jo sovittu asuntokauppa peruuntui, ja nuoripari pääsi katsomaan ihailemaansa kohdetta.
”Puutarhassa oli lapsia ja muutama taloesittelyyn vuoroaan odottava pariskunta. Oli toukokuu ja kirsikkapuu kukassa. Istuimme puun alle odottamaan. Olimme viimeiset katsojat, kädessämme tarjous, joka oli vähän enemmän kuin pyydetty hinta.”

Kun Maaretta ja Markus vihdoin pääsivät taloon sisälle, he pysähtyivät lumoutuneina ruokasalin ovensuuhun.
”Ilta-aurinko paistoi sisään ja suodatti säteitään ikkunassa riippuvien kristallien kautta. Koko huoneen katto oli täynnä pieniä sateenkaaria. Tiesin, että olimme tulleet kotiin.”
Seuraavana päivänä omistajat hyväksyivät Maaretan ja Markuksen ostotarjouksen.

Turvallinen kuin sadun karhu
Talon entisiltä omistajilta Maaretta ja Markus saivat kuulla, että heidän tulevalla kodillaan oli oma nimikin, Amalia. Idea nimestä oli tullut perheen lapsilta, jotka pitivät Marja-Leena Mikkolan sadun Amalia-­karhusta.
”Lasten mielestä heidän kotinsa oli kuin sadun karhu: suuri, turvallinen ja ruskea”, Maaretta sanoo hymyillen.

Amalia-karhua kuvaavat adjektiivit sopivat taloon edelleen, vain sen ruskea väri on muuttunut monin osin vaaleammaksi. Maaretta vietti esimerkiksi yhden
kokonaisen kesälomansa Amalian kolminkertaisten ikkunoitten seurassa: hän hioi pokista niiden ruskean värin pois ja maalasi ne valkoiseksi.

Keskeneräisyyden lohtu

Kolmen makuuhuoneen yläkerrasta on remontoitu loft-tyyppinen, avara tila. Myös välikatto on purettu pois. Näin on saatu talon kaunis katto ja sen muodot näkyviin. Harmoniseen yläkertaan on sijoitettu Maaretan ja Markuksen työpisteet, tv-nurkkaus ja tila vierassängylle. Kierreportaita pitkin pääsee pariskunnan makuuparvelle. Parvella on oma pieni ikkuna.

Käsistään kätevät ahertajat ovat remontoineet kotiaan­ suurimmaksi osaksi kahdestaan. Välillä apuna ovat olleet ystävät ja yläkerran vaativimmissa töissä myös ammattimiehet.

”Kellarikerrokselle emme ole tehneet vielä mitään. Muutenkin täällä on paljon keskeneräistä, mutta pidän siitä. Kaiken ei pidä olla täydellistä. Keskeneräisyydessä on lämpöä–siinä näkyy elämä”, Maaretta uskoo.

Salongin ikkunanäkymä puutarhaan on ollut Maaretalle jo vuosia erityisen tärkeä paikka, koska hänelle tulee puutarhaa katsellessa niin hyvä olo–rauhallinen, mutta myös inspiroiva.

Näkymä antoi uuteen ammattiin valmistuneelle Maaretalle idean lopputyöhön sekä innoituksen kirjoittaa Rakennustiedon kustantaman kirjan Luova tila–tulevaisuuden työpaikka.

”Tilalla, jossa vietämme arkea, on paljon merkitystä. Äänet, musiikki, tuoksut ja maisemat vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme ja luovuuteemme. Meistä jokainen on luova”, Maaretta innostaa.

Vanha matka-arkku on kulkenut Maaretta Tukiaisen mukana vuosia. Nyt se on saanut paikan ruokasalin ikkunan alta.

Vanha matka-arkku on kulkenut Maaretta Tukiaisen mukana vuosia. Nyt se on saanut paikan ruokasalin ikkunan alta.

Kerttu on löytänyt torkkupaikan yläkerrasta. Välikaton poistaminen paljasti katon kauniit muodot. Tilan täydentää Moooin höyhenenkevyt kattovalaisin.

Kerttu on löytänyt torkkupaikan yläkerrasta. Välikaton poistaminen paljasti katon kauniit muodot. Tilan täydentää Moooin höyhenenkevyt kattovalaisin.

Ruokasalin pöytää kiertävät Charles ja Ray Eamesin 1950-luvulla suunnittelemat keveät tuolit.

Ruokasalin pöytää kiertävät Charles ja Ray Eamesin 1950-luvulla suunnittelemat keveät tuolit.

Maaretta Tukiainen rakastaa vaaleita leikkokukkia. Gerberat kukoistavat salongin pöydällä, joka entisessä tehtävässään palveli ammuslaatikkona.

Maaretta Tukiainen rakastaa vaaleita leikkokukkia. Gerberat kukoistavat salongin pöydällä, joka entisessä tehtävässään palveli ammuslaatikkona.

Yläkertaa jakaa paikalla muurattu takka. Maaretta Tukiaisen työpistettä piristävät Ikean tuoli ja pöydällä oleva Veera Tiaisen maalaus Tyttöjuttuja.

Yläkertaa jakaa paikalla muurattu takka. Maaretta Tukiaisen työpistettä piristävät Ikean tuoli ja pöydällä oleva Veera Tiaisen maalaus Tyttöjuttuja.

Kerttu on löytänyt torkkupaikan yläkerrasta. Välikaton poistaminen paljasti katon kauniit muodot. Tilan täydentää Moooin höyhenenkevyt kattovalaisin.

Kerttu on löytänyt torkkupaikan yläkerrasta. Välikaton poistaminen paljasti katon kauniit muodot. Tilan täydentää Moooin höyhenenkevyt kattovalaisin.

Artikkelin avainsanat

Tukiainen, Maaretta
  32   14

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Pia Määttänen Eevassa 8/1982 "Ratkaisuissani olen rohkea" 01.02.2012

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Lisää aiheesta

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

ev0810_pentik_1

Anu ja Topi Pentikäinen ovat eläneet vuosikymmeniä yrittäjän arkea, jossa yritys ja sen tarpeet ovat...

ev0906_liukko_2

On hyvä, että ihmisellä on monta kotia, toteaa Heljä Liukko-Sundström, joka sisustaa itselleen ja...

10 Jungnerit

Ilmassa on vielä keskikesän kepeyttä. Herttoniemen kartanon pihalla kukat hehkuvat voimissaan, ja sisältä ravintolasta kuuluu...

Tastula

Meillä on treffit Maarit Tastulan, 48, kanssa Tampereella. Missäpä muuallakaan – Maarit on mielikuvissani...

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...