Leif Segerstam ja uusi suhde "Sävel ja sanat kohtasivat"

Kapellimestari Leif Segerstam löysi viime vuonna rinnalleen oopperalaulaja Elisabeth Wärnfeldtin. Parin suhdetta ei saa nimittää rakkaudeksi, se on sanana liian pieni.

Itsenäisyyspäivänä viime joulukuussa oopperalaulaja Elisabeth Wärnfeldt asteli laivalta Helsingin Katajanokan terminaaliin matkalaukkuineen. Häntä vastassa oli kapellimestari Leif Segerstam.

Tarkoituksena oli käynnistää yhdessä oopperaproduktio, jonka Elisabeth oli sanoittanut ja johon Leif säveltäisi musiikin. Kahden päivän sisällä tapaamisesta heidän välilleen muodostui intohimoinen suhde.

”En tiennyt, että minua odottaisi satamassa enkeli!” Leif hymyilee.

Asunto lasten läheltä

Leif on juuri viettänyt 66-vuotispäiviään Svenska Teaternissa. Paikalla olivat vanhin poika Jan, ystävät ja Elisabeth.

”Kävimme katsomassa loistavan Tuppens hjärta -esityksen. Ilta oli onnellinen ja päättyi fantastiseen syömiseen ja hyviin viineihin Coma-ravintolassa”, Leif kertoo.

Ennen syntymäpäiviään hän vieraili Tokiossa, missä Yomiuri Nippon Symphony Orchestra kantaesitti hänen sinfoniansa 198, Spring or winter, winter or spring.

”Yleisö otti bravo-huudoin vastaan vapaapulsatiivisen, ilman kapellimestaria esitetyn teokseni. Myrskyisiä menestyksiä olivat myös Mahlerin, Sibeliuksen ja Wagnerin teosten esitykset.”

Kahden vuoden takaisen eron jälkeen Leif on löytänyt kodin Helsingin Meilahdesta Mäntytieltä, aivan entisen asuntonsa läheltä. Aiemmin liikehuoneistona toiminut tila on muutettu viihtyisäksi asunnoksi. Leifille on tärkeää asua kolmen nuorimman lapsensa lähellä.

”Haluan, että heidän on helppo tulla luokseni, milloin he vain haluavat. Olen onnellinen, että sain asunnon näin hyvältä paikalta. Yliluonnolliset voimat olivat jälleen pelissä!”

Edellinen vuosi kului segerstamilaisittain perinteisessä hengessä, töitä tehdessä.

”En suunnittele lomiani, koska useimmat asiat tapahtuvat minulle hetkessä. Musiikkini on materiaalia tälle elämälle.”

Avain kääntyy lukossa, ja Elisabeth astelee sisään hymy huulillaan. Elisabeth ja Leif jakavat muun muassa Mäntytien asunnon. Pari viettää hektistä ja kansainvälistä elämää.

”Olemme tottuneet pitkällä elämänkokemuksella kansainvälisiksi kosmopoliiteiksi”, Leif toteaa.

Elisabeth on syntynyt Ruotsissa mutta elänyt suuren osan elämästään Wienissä, missä hän viettää edelleen puolet viikosta opettaen musiikkia yliopistolla. Hän on käynyt Suomessa säännöllisesti heidän joulukuisesta tapaamisestaan lähtien.

Improvisaation yhdistämät

Elisabeth sanoo tunteneensa jo laivaan astuessaan, että Suomen-matkasta tulisi hänen elämänsä käännekohta.

”Ne ovat niitä hetkiä, kun elämä päättääkin kääntyä kokonaan uuteen suuntaan, niitä tärkeimpiä hetkiä elämässä”, Leif sanoo.

Todellinen tunteen palo alkoi muutama päivä Elisabethin saapumisesta, Sibeliuksen ensimmäisen liputuspäivän kunniaksi Klasari-klubilla järjestetyssä improvisaatioillassa, jossa Leif soitti. Klasari-klubi on kerran kuukaudessa ravintolassa järjestetty klassisen musiikin klubi-ilta.

”Minä, Antti Ohenoja ja Shin Kyunga improvisoimme valmiiden nauhoitusten sekä minun ja Unto Harjun tekstien päälle. Kaikki huipentui Si-Be-Ljus-teemaan, johon yhtyivät Minna Pensola ja Iiro Rantala. Se oli todellinen Sibeljus-valoshow! Myös yleisö otti osaa laulamalla”, Leif nauraa.

Elisabeth oli pyydetty yleisöön yllätyslaulajaksi.

”Olimme sopineet, että mikäli hän tunnistaisi Sibeliuksen kappaleita musiikin seasta, hän alkaisi laulaa. Näin kävi ja tunnelma oli uskomaton! Tunnistimme toisemme tavastamme improvisoida.”

Pariskunta työskentelee kevään kuluessa yhteisen oopperaprojektin parissa. Se on tarkoitus esittää ensi vuoden kesäkuussa Islannissa, Reykjavikiin valmistuvassa oopperatalossa.

Runot kolkuttivat ovelle

Elisabeth oli ennen Leifin tapaamista sanoittanut yhteistä oopperaa jo kahden vuoden ajan. Runomuodossa esitetty Völvan käsittelee pohjoismaisen naisen luonnetta ja historiaa. Se perustuu islantilaiselle kansantarustolle Eddalle, vanhimmille naista kuvaaville myyteille.

”Meissä pohjoismaisissa naisissa on jotakin erilaista. Me olemme usein rauhallisia, voimakkaita persoonia, meitä on vaikea lukea muihin eurooppalaisiin naisiin”, Elisabeth sanoo.

”Historiaamme kuuluu vahvasti sukupuolten välinen tasa-arvoisuus, mikä on erityislaatuista. Völvan kolkutti ovelleni pitkään ennen kuin aloitin kirjoittamisen. Runous on minulle keino pukea tunteet sanoiksi ja laulaminen keino välittää sanoihin verhottu tunne”, hän kertoo.

Alusta asti oli selvää, että oopperan säveltäisi Leif.

”Tiesin, että se oli Leifin musiikkia. Olin häneen yhteydessä sitkeästi, Leifin esiintyessä Wienin valtionoopperassa lähetin kukkia takahuoneeseen ja yritin järjestää tapaamista. Aivan ensimmäiseksi sain kieltävän vastauksen.”

Leif sanoi, että säveltäisi vain librettoja, joista oli karsittu turhat sanat ja joissa oli jäljellä vain ne sanat, jotka tarvitsivat sävelet. Hän lupasi yrittää sävellystyötä, mikäli tekstiä karsittaisiin. Elisabeth katosi vuodeksi ja palasi jälleen asiaan.

”Teksti oli muokattu ja Pohjanmaan miehenä minun oli pidettävä lupaukseni, täytettävä sanat musiikilla. Elisabeth lähetettiin projektin osalta Suomeen minua tapaamaan, ja sille tielle hän jäi”, Leif kertoo.

Sielunkumppanin kaipuu

”Olen rakastunut sydämeni pohjasta Leifin suureen sydämeen, hänen sieluunsa ja kykyynsä elää nykyhetkessä”, Elisabeth kertoo.

Oman eronsa jälkeen Elisabeth oli päättänyt keskittyä tulevaisuudessa vain uraansa.

”En olisi uskonut enää tässä vaiheessa löytäväni rakkautta. Kaipasin elämääni syvästi sielunkumppania, mutta olin päättänyt lopettaa rakkauden etsimisen.”

Yksi suurimmista käännekohdista Wienissä opiskelleen Elisabethin elämässä oli Birgit Nilsson -palkinnon voittaminen vuonna 1986, joka avasi hänelle paljon ovia oopperalaulajan vaikealla uralla.

”Kaikkein tärkeimpiä hetkiä ovat kuitenkin olleet tyttäreni ja poikani syntymät 90-luvun alussa. Omat lapset uppoavat suoraan äitinsä sydämen keskustaan”, hän sanoo.

Elämää varjosti pitkään nuorimmaisen, tyttären, vaikea reuma. Elisabeth jätti uransa ja jäi neljän vuoden ajaksi kotiin hoitamaan lastaan. Hän noudatti silti päivittäin ammattilaulajan harjoitusohjelmaa.

”En halunnut tyttäreni ajattelevan minun uhraavan elämäni hänen sairautensa vuoksi. Ne olivat raskaita vuosia. Vaikeinta on valmistaa omaa lastaan siihen, ettei hän todennäköisesti koskaan enää kävele. Nyt 18-vuotiaana hän kuitenkin osallistuu jo salsakilpailuihin”, Elisabeth hymyilee.

Tyttären sairaus opetti Elisabethia katsomaan elämää uudesta näkökulmasta, joidenkin asioiden pois rajautuminen ei saa tuhota kaikkea.

Leif kertoo ihailevansa suunnattomasti Elisabethin sitkeyttä ja voimavaroja. Elisabeth on tavannut Leifin lapset, tapaamisen haluttiin toteutuvan lasten ehdoilla.

”Näitä asioita ei saisi koskaan kiirehtiä tai pakottaa. Lasten tunteita oli kunnioitettava. Minun lapseni ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään, mutta Leifin nuorimmaisille oli annettava aikaa.”

Leifin lapset, Iirisilona, Selimoskar ja Violaelina, sattuivat käymään Ronja-koiran kanssa juuri ennen Leifin syntymäpäivää.

”Lapset käyvät englantilaista koulua, joten keskustelimme kaikki yhdessä sujuvasti. Hetki oli

onnellinen ja harmoninen, tilanteen positiivinen ymmärtämys oli suojelusenkelien järjestämä”, Leif huokaa.

Musiikki kutoi yhteen

Elisabeth oli seurannut Leifin uraa jo pitkään ennen Völvanin syntyä.

”Tällä alalla sinun on löydettävä itsellesi esikuvia, joiden näet pitävän kiinni omasta polustaan ja inspiraatiostaan, avaavan sydämensä musiikille.”

Elisabeth näki Leifin ensimmäisen kerran 12-vuotiaana opiskellessaan musiikkia Tukholmassa. Nuori kapellimestari teki lähtemättömän vaikutuksen Elisabethiin.

”Pääsin seuraamaan filharmonikkojen harjoituksia. Olin ahkera vierailija, opin siellä paljon ja ihailin suunnattomasti Leifin työskentelyä. Kun myöhemmin sain lipun Tukholman kuninkaalliseen oopperaan katsomaan Wagnerin Tristan ja Isoldea, kokemus oli uskomaton. Leif ei jättänyt sormenjälkiään musiikkiin vaan teki siitä minulle totta, hän avasi sydämeni musiikille.”

Leif ei muista Elisabethia noilta ajoilta.

”Tapasin silloin jatkuvasti niin paljon ihmisiä, ajoitus ei olisi ollut oikea. Lopulta se oli Völvan, joka kutoi meidät yhteen. Uskon, että musiikki ja sanat, minut ja Elisabeth, oli ennalta määrätty kohtaamaan tässä vaiheessa elämää.”

Myös Elisabeth oli alusta asti varma, että Völvan oli heidän yhteinen projektinsa, timantiksi hiottava hiilenpala.

Ei vaihtoehtoa

Völvaniin perustuvia sinfonioita on syntynyt jo kolme. Numero 231 esitetään 8. huhtikuuta Helsingin Finlandia-talossa ja Numero 233 kuullaan 23. huhtikuuta Lahden Sibelius-talossa.

Sinfoniat ennakoivat ensi vuodeksi valmistuvaa oopperaa. Samalla pari julkaisee kirjan, joka koostuu Elisabethin kirjoittamista Völvanin runoista sekä Vesa Kivisen taidekuvista ja Leifin sinfonian 233 partituurisivuista.

Leif toivoo, että sävellyksissä kuuluu heidän koko suhteensa kaari.

”Tätä ei voi sanoa rakkaudeksi vaan luonnonvaraiseksi voimaksi. Vaihtoehtoja ei ollut. Olemme molemmat kokeneet niin paljon suhteita ja tiedämme, miten ailahtelevaista rakkaus on. Tämä on niin paljon enemmän.”

Pariskunta löysi toisensa musiikin ja yhteisen projektin kautta, Elisabeth ilmaisi tunteensa sanoituksillaan ja Leif puki ne musiikiksi.

”Musiikkihan on alitajunnan ja telepatian ensimmäinen askelkivi, ja minä heittäydyn musiikillani mukaan jokaiseen Elisabethin kirjoittamaan 37 sivuun”, Leif selventää.

”Tämänkaltainen voima kahden ihmisen välillä voittaa kaiken pimeyden. Kuten Straussin oopperassa Nainen vailla varjoa sanotaan, yliluonnolliset voimat ovat pelissä mukana. Mutta jotta niitä voisi seurata, tunteiden aallonharjoilla on kyettävä surffaamaan”, Leif sanoo.

Suhde määrittää tulevaisuuden

Tällä hetkellä Leif on eritoten onnellinen. Hän on sopinut juhlistavansa 69-vuotissyntymäpäiväänsä Tokiossa ja Osakassa, kahdella uudella sinfonialla.

”Paketoimme näitä namiohjelmia myös Mahlerilla, Sibeliuksella, Brahmsilla ja Wagnerilla. Oma isäni eli vain 59-vuotiaaksi, ja minä suunnittelen jo syntymäpäiviäni vuodelle 2013, se pistää miettimään”, Leif sanoo.

Muutoin tulevaisuus on inspiraatiolle ja improvisaatiolle auki. Elisabethin mukaan suurin Leifin hänelle antama lahja on hetkessä elämisen merkityksen ymmärtäminen. Yksinhuoltajaäitinä hän oli tottunut aikatauluttamaan ja järjestämään elämäänsä pitkälle tulevaisuuteen.

”Jos valkoiselle paperille roiskaistaisiin musta piste, olisin aikaisemmin keskittynyt vain siihen pisteeseen. Nykyään haluan keskittyä kaikkeen siihen avaraan valkoiseen pisteen ympärillä, lopulta koko murheen läiskä unohtuu”, hän sanoo.

Leif puolestaan ihailee Elisabethissa juuri järjestelmällisyyttä ja hänen kykyään saavuttaa tavoitteita.

”Minun voimani on atomin keskipisteessä ja Elisabethin sitä kiertävässä kaaressa. En usko, että suhteemme muuttaa tulevaisuutta vaan määrittää sen. Ja mikä olisikaan parempi tapa käydä tulevaisuuteen kuin oikean enkelin kanssa!” Leif sanoo.

teksti Jenna Parmala  Kuva Anna Huovinen