Leena Vilkan suru: Lapsen menetys muutti tiedenaisen maailman

Miten oman lapsen kuolemasta voi ylipäätään selviytyä? Toipuuko tästä äidin pahimmasta painajaisesta koskaan?Ympäristöfilosofi Leena Vilkalle viimeiset kolme vuotta ovat olleet hänen elämänsä raskaimmat. Esikoistytär Tekla muutti syntymällään ja kuolemallaan tiedeuralle omistautuneen naisen maailman täydellisesti.

– Lapseni opetti minua enemmän kuin minä häntä, hän sanoo.

Yliopistossa tutkijana ja dosenttina toiminut filosofian tohtori Leena Vilkka on nykyisin elämäntapayrittäjä, joka kirjoittaa ja kustantaa kirjoja ja asuu vanhassa kotikaupungissaan Hyvinkäällä. Kolmen lapsen äidin esikoistytär Tekla kuoli 6-vuotiaana harvinaiseen syöpään.

– Loppuun asti toivoin ja rukoilin ihmettä, että Tekla parantuisi aivorungon syövästä, josta selviytymisprosentti on nolla, hän sanoo.

Tällainen aivokasvain löydetään vuosittain kuudelta lapselta sadasta tuhannesta. Se oli siis helvetillinen lottovoitto.

– Mitä kaikkea ihminen voi kestää tulematta hulluksi? hän pohtii.

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet raskastakin raskaampia. Niitä edeltävät vuodet olivat puolestaan onnellisimmat. Surusta hän ei ole toipunut. Eikä siihen ole edes olemassa sanoja, sillä syvin suru on sanaton.

– Ulkopuolisesta saattaa tuntua käsittämättömältä, että Tekla elää edelleen meidän perheemme arjessa. Joka päivä muistan häntä, sillä äidin ja lapsen välinen napanuora ei katkea kuolemaan. Se on niin vahva, ja sen vuoksi suruprosessikin on hyvin hidas.

Polttavin kysymys edelleen on, miten voisi ja jaksaisi elää ilman lastaan, haavoittuneena, tässä kovia ja kylmiä arvoja toteuttavassa yhteiskunnassa ja maailmassa.

– Tekla muutti maailmani kolmasti: syntymällään, elämällään ja kuolemallaan.

Arvot murroksessa

Leena Vilkka oli 35-vuotias saadessaan ensimmäisen lapsensa eikä enää silloin edes haaveillut perheestä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, 45-vuotiaana, hän sanoo, että lapsen syntymä mullisti täydellisesti hänen ajatus- ja arvomaailmansa.

Tutkijan ja tiedenaisen tavoin hän oli ajatellut, että raskaus on projekti, joka päättyy syntymään. Mutta siitähän kaikki vasta alkoi!

Elämänsä tarkoitusta hän oli miettinyt pitkään ja hartaasti, mutta kun nyytti oli syntynyt, jäi tämänkaltainen filosofointi.

Hän ymmärsi, että tässä oli elämän tarkoitus. Se oli hänen sylissään, lapsessa. Häntä ei enää kiinnostanut oman tieteellisen uransa luominen, vaan hän koki täydellisen onnellisuuden äitiydessä.

– Tutkimuksiani oli parhaimmillaan kommentoitu ”mielenkiintoisina”. Se työ ei koskaan tuottanut sellaista tyydytystä kuin lapsi, joka toi valon, auringon ja ilon elämääni.

Lapsi opetti vanhempaansa katselemaan maailmaa lapsen silmin.

– Maailma näyttäytyi ihmeellisenä, arvokkaana ja upeana paikkana. Muistan, etten koskaan aiemmin ollut havainnut, miten kirkkaan sininen taivas oli. Ihmiset, joista en ylipäätään ollut välittänyt, näyttäytyivät nyt niin kiinnostavina. Opin elämään hetkessä, hän sanoo.

Lapsen myötä hän alkoi myös muistaa omaa lapsuusaikaansa. Näin ihminen saa toisen mahdollisuuden käsitellä lapsuudenaikaisia traumoja ja väärinkäsityksiä.

Leena Vilkan mielestä lapsen saamiseen liittyvät aidot tunteet joudutaan usein peittämään. Lapsi laitetaan aikaisin päivähoitoon, kun monet äidit palaavat pian synnytyksen jälkeen työelämään.

– Työelämä tunkee joka paikkaan ja estää ihmistä kokemasta onnellisuutta perheessä, joka on onnellisuuden peruslähde. Ihmisen syvimmät tunteet liittyvät perhesuhteisiin. Suurimmat ilot ja surut koetaan siellä, eikä niitä voi mikään työpaikka korvata, hän sanoo.

Kuolinviikollaan kuusivuotias Tekla kiitteli usein äitiään siitä, että tämä oli synnyttänyt hänet. Lapsen rakkaus on äidinrakkauttakin suurempaa.

Maapallo on pelastettava

Pienten lasten äitinä Leena Vilkka on huolissaan siitä, millaisen maailman ja ympäristön jätämme lapsillemme perinnöksi. Vuotavan ja uppoavan laivan? Tuhotun ilmakehän? Raiteiltaan syöstyn luonnonjärjestelmän?

– Meillä ei ole yhtään sen vähäisempää tehtävää kuin maapallon pelastaminen. Eikä sitä voida siirtää seuraavalle sukupolvelle, vaan se on tehtävä nyt, sanoo ympäristöfilosofi, joka on aina puolustanut luonnon ja eläinten oikeuksia. Kiihkeästikin ja silloin, kun se ei vielä ollut muodissa.

Vilkasta tuntuu siltä kuin eläisimme nyt kuin viimeistä päivää. Ihminen on itsensä pahin vihollinen. Itsekkyydellä ja lyhytnäköisellä toiminnalla ei ole ollut rajaa.

– Ihminen muistuttaa yhä enemmän dinosauruksia, jotka olivat ylisuuria voimiltaan, mutta aivoiltaan kääpiöitä. Ihminen ei ymmärrä tekojensa ja tavaroidenpalvontansa seurauksia ja aiheuttaa siten toiminnallaan niin suuren ekologisen jalanjäljen, ettei luonto toivu siitä.

Luonto yrittää selviytyä ihmisen sille aiheuttamasta tuhosta tehden korjausliikkeitä, jotka koemme erilaisina luonnonmullistuksina.

– Mutta ihminen on kuin syöpäkasvain, joka syö yhä ahneemmin elämää ylläpitävää järjestelmää. Ihmisen on pakko muuttua, ja se tapahtuu, jos ei muuten, niin kovan kautta. Muutoksen onnistumisesta riippuu koko ihmiskunnan kohtalo, Leena Vilkka sanoo vakavana.

Hän pitää selvänä sitä, että jokainen tekee henkilökohtaisia muutoksia elämässään, jossa tahdin tulee määräämään entistä enemmän ympäristönäkökulma. Vaikka jokaisen teoilla on merkitystä, niin suuret linjat on tehtävä poliittisella tasolla ja maailmanlaajuisesti.

– Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin ympäristövallankumous. Ihminen itse omalla toiminnallaan on aiheuttanut ilmastomuutoksen, ja vastuu tilanteen korjaamisesta on tällä sukupolvella.

Tarvitaanko pian Nooan Arkki?

Maailman muuttamisen meininkiä on hänen mielestään nyt ilmassa monilla eri tasoilla. Jotta ihmiset voisivat tehdä konkreettisia muutoksia henkilökohtaisessa elämässään, tarvitaan paljon kasvatusta, koulutusta ja valistusta. Sen kiireellisyydeltä ei voi ummistaa silmiään. Eniten Leena Vilkkaa surettaa lukemattomien kasvi- ja eläinlajien sekä luonnon monimuotoisuuden nopea häviäminen. Ja jos jäätiköt sulavat ennakoitua nopeammin, tarvitaan pian Nooan Arkkia vedenpaisumuksen varalta.

Leena Vilkka väitteli filosofian tohtoriksi ympäristöetiikasta 90-luvun puolivälissä. Luonnon itseisarvo ja pyhyys sekä eläinten oikeudet ovat aina olleet hänelle sydämen asioita. Hänelle oli itsestään selvää, että eläimet ovat kärsiviä ja tuntevia olentoja, joilla on oikeus tuskattomaan elämään.

Tälle käsitykselle hän etsi tukea filosofian piiristä, mutta tuohon aikaan hänen tehtäväkseen jäi kuitenkin todistaa, että eläimellä on tietoisuus ja sen myötä myös oikeuksia.

Ymmärryksemme kasvaessa olemme alkaneet käsittää, että kaikella luonnossa on paikkansa ja yhden lajin tuhoutuminen aiheuttaa vaikeuksia toisille. Ajatellaanpa vaikka mehiläisiä, joiden viimeaikainen vähentyminen on aiheuttanut joissakin osin maailmaa katastrofaalisia tuhoutumisia.

Ympäristövallankumouksen lisäksi tarvitaan hänen mielestään myös arvovallankumousta. Työelämässä ihmisellä on pääasiassa vain välinearvo. Ihmisellä, kuten kasvilla ja eläimelläkin, on kuitenkin arvo jo sinällään sen vuoksi, että on olemassa.

– Työelämä varastaa paljolti ihmisen sielun. Työpaikoilla ihmiset pannaan kilpailemaan keskenään, mikä tekee heistä vihollisia, kun tämä aika vaatii sitä, että kaikkien tulisi liittoutua ja tehdä yhteistyötä keskenään. Rahan tavoittelun alle alistetaan yhä ihmiset, eläimet ja luonto, vaikka näemme jo konkreettisesti, että luontoa ei voi alistaa. Siksi se iskee takaisin. Ja se, joka kärsii eniten, on ihminen, hän muistuttaa.

Teklan kuoleman jälkeen Leena Vilkka ryhtyi kirjoittamaan kirjoja. Hänen perustamansa pienkustantamo julkaisee myös muiden kirjoittamia kirjoja. Syksyllä ilmestyy muun muassa syväekologisia esseitä.

Hänestä on tärkeää, ettei ole itse osana jotakin sellaista yritystä, jonka arvot olisivat ristiriidassa ekologisten ja eettisten arvojen kanssa.

Usko ihmisen kaikkivoipaisuuteen on harhaa

Talouden romahtamisella on hänen mukaan myös positiivinen puolensa. Se pakottaa etsimään toisenlaisia tapoja toimia, jotka ahneuden ja itsekkyyden sijaan perustuvat kaiken elämän kunnioittamiselle ja kestävälle kehitykselle.

– Oma olemassaolomme on mielestämme niin tärkeää ja merkityksellistä. Koko maailmankaikkeuden näkökulmasta olemme kuitenkin pienempiä kuin muurahaiset. Tietyt asiat ovat ihmisestä riippumattomia, kuten vaikkapa meteorin putoaminen maahan. Ja voiko planeettamme vaikkapa sinkoutua kiertoradaltaan kieppumaan ulkoavaruuteen?

– Olemme käsittämättömän edessä. On olemassa ihmistä paljon suurempia voimia, jotka määräävät ihmispolon kohtalosta, kutsuttiinpa niitä sitten luonnoksi tai Jumalaksi. Usko ihmisen kaikkivoipaisuuteen on harha. Elämämme ei ole hallinnassamme.

– Ja kaikesta tästä huolimatta on tärkeää ylläpitää toivoa ja tehdä jokainen todellakin parhaamme, että voisimme pitää tämän kauniin pallomme asumiskelpoisena kotina tuleville sukupolville.

Asvaltin läpi puskeva voikukka on uskomaton ilmiö. Olemassaolollaan ja teollaan tämä pieni mutta sitkeä kasvi osoittaa suunnattoman voimansa ja sen, että mahdoton on mahdollista.

– Se antaa meille toivoa, sillä sitähän me tarvitsemme. On pakko olla toiveikas. Ideoita ja utopioita paremmasta maailmasta tarvitaan nyt mitä kipeimmin.

– Silloinkin, kun Teklan elämänvoima oli hiipumassa, toivoimme viimeiseen asti. Ei elämästä voi päästää irti niin kauan kuin sitä vähänkin on jäljellä.

teksti Arja-Liisa Landén - kuvat Anna Huovinen