EV 05 Ruoka Ahola 01

Kirjailijan keittiössä: Suvi Ahola

Vuodenaikojen mukaan ruokaa valmistava Suvi Ahola on saanut kotoaan perinnöksi kiinnostuksen ruuanlaittoon.

Toimittaja, kirjailija Suvi Ahola on oppinut kaikki ruuanlaittoon liittyvät taitonsa äidiltään.

”Ruuanlaitto on aina ollut oleellinen osa elämääni. Oma kokkaukseni on kuitenkin surkeaa puuhastelua verrattuna vanhempiini. Eläkkeelle jäätyään isänikin siirtyi sulavasti keittiöön.”
”Suuri osa heidän käyttämistään raaka-aineista on itse kasvatettuja tai kerättyjä. He harrastavat vihannesten kasvatusta, kalastusta, sienestystä ja marjastusta. Omista metsistä saadaan myös hirvenliha.”

Suvi on kirjoittanut sukunsa ruokaperinnöstä kirjassaan Koko suku keittiössä (2002). Se syntyi tarpeesta saada äidin reseptit talteen, mutta kirjaan päätyi myös perinneruokia molempien vanhempien kotiseuduilta. Kirjallisuuden ja ruuanlaiton suhdetta käsittelee teos Sivumakuja (2005).

Suvi on nykyään käytännössä viikonloppuäiti. Nuorin lapsista, Ilja, 18, asuu viikonloput kotona. Omilleen jo muuttaneet Reetta, 22, ja Otto, 23, käyvät usein viikonloppuisin äidin luona.
”Laitan ruokaa ja syömme yhdessä. Ruuanlaiton iloihin kuuluu olennaisesti se, että ruokaa saa tarjota muille. Yhdelle ihmiselle kattamisessa ei ole oikein mieltä.”

Talo houkutteli leipomaan

Yli 20 vuotta sitten perhe muutti Helsingin Tapanilaan vanhaan omakotitaloon.
”Aloin leipoa kaksi kertaa viikossa, sekä pullat että leivät. Nyt on vaikea ymmärtää, miten aikani on riittänyt, sellainen ei tulisi enää mieleenikään.”

Lasten ollessa pieniä Suvi tottui laittamaan mutkatonta perusruokaa. Samoja ruokia hän laittaa edelleen.
”Esimerkiksi makaronilaatikko, lasagne ja poronkäristys ovat suosikkeja. Lisäksi laitan jatkuvasti kalaa, ahvenfileitä on pakastimessa paljon.”

Suvi on tottunut laittamaan ruokaa isoja määriä,pakastamaan ja säilömään. Edelleen ruokaa on tapana ostaa liikaa. Ruokavieraita käy kuitenkin usein.
”Ruokapöytään pitää mahtua vähintään kahdeksan henkeä, mieluiten kymmenen”, hän suunnittelee mahdollista tulevaa kotiaankin.

Ruuanlaitto on nykyisin trendikäs harrastus. Suvillakin on muutamia asioita, jotka hän haluaisi oppia.
”Makkaranteko on yksi sellainen, myös lintujen leikkaaminen ja kalojen käsittely ovat jääneet minulle hieman vieraiksi. Aasialainen maustaminen kiinnostaa myös.”
Kokemus on opettanut, että ruuanlaitossa saa paremman tuloksen noudattamalla ohjeita kuin improvisoimalla. Jonkin verran voi kuitenkin soveltaa. Uusia reseptejä löytyy ystäviltä, matkoilta, ruokalehdistä ja keittokirjoista.
”Silti kokeilut jäävät yleensä kokeiluiksi. On aika harvinaista, että jokin uusi ruoka jäisi pysyväksi suosikiksi.”

Ruokia vuodenaikojen mukaan

Suvin ruuanlaittoa sanelevat eniten vuodenajat ja ruokasesongit.
”Talvella on luontevaa syödä raskaampia ruokia ja kesällä kevyemmin, vaikkapa grillattua kalaa.”

Suvi pyrkii ajattelemaan vähemmän ruuan hintaa ja enemmän sen eettisyyttä, kuten alkuperää ja kasvatustapaa. Kaikki liittyvät toisiinsa.
”Varsinkin teollinen kana risoo minua. Ostin juuri pienestä luomukaupasta pakastetun kukonpojan, jonka kilohinta oli kyllä korkea. Haluan kokeilla, maistuuko se erilaiselta.”

Jotkut pientuottajien tuotteet ovat kalliita, mutta Suomessa on saatavilla paljon todella edullisiakin ruoka-aineita, esimerkiksi kotimaisia juureksia, erilaisia papuja ja kasviksia.
Terveellisyyttä Suvi ajattelee myös, mutta ei halua asettaa sitä makua vastaan.

Nyt valmistettava menu sopii hyvin Suvin toukokuiselle syntymäpäiväaterialle, joka nautitaan lasten kanssa.
Alkuruoka, särkitartar, on Suvin äidin resepti. Myös vitello tonnatoa Suvi on syönyt lapsena ja tehnyt sitä sittemmin menestyksellä erilaisiin noutopöytiin. Suvi
kysyy edelleen äidiltään vinkkejä.

”Äitini ehdotti vitello tonnaton lisukkeeksi grillattuja kesäkurpitsoja.”
Jogurtti-hyytelökakkua on tarjottu suvun monissa juhlissa. Hyvä ja helppo resepti on saatu kälyltä.

Arjen ja juhlan ero on Suville tärkeä.
”Nautin siitä, että silitetään pöytäliina ja valmistetaan vähän hienompi ateria. Yhteisessä ateriassa korostuu ruuan ja rakkauden kiinteä suhde. Hyvää ruokaa tarjoamalla voi osoittaa välittävänsä toisista ihmisistä.”

Suvi Aholan syntymäpäivämenu
Ruokaohjeet ovat 6:lle, kakku 6 – 8:lle

Särkitartar ja saaristolaisleipää

500 g särkifileitä (niiden puutteessa kelpaa siikakin)
½ dl karkeaa suolaa
½ rkl hienoa sokeria
1 rkl rouhittua valkopippuria
silputtua tilliä
Tartar-tahnaan:
silputtua sipulia ja ruohosipulia
1 – 2 prk smetanaa tai kermaviiliä

Tarjoiluun:
saaristolaisleipää

Graavaa särkifileet. Sekoita suola, sokeri, valkopippuri ja tillisilppu kulhossa. Levitä seos kalafileille. Anna tekeytyä kelmun tai kannen alla kylmässä vuorokausi.

Pyyhi mausteseos pois fileiden pinnalta. Hienonna graavatut fileet veitsellä ja laita kulhoon. Sekoita mukaan sipulisilppua sekä smetanaa tai kermaviiliä sen verran, että saat paksua tahnaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Paahda halutessasi saaristolaisleipäviipaleet. Lusikoi leiville särkitartar-seosta ja koristele ruohosipulisilpulla. Tarjoile snapsin kera.

Vitello tonnato

1 – 1 ½ kilon vasikanpaisti
oliiviöljyä
3 dl valkoviiniä
vettä
pala lehtiselleriä
1 porkkana
1 pieni sipuli
1 laakerinlehti
puolen sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria

Tonnikalakastike:

2 tlk tonnikalaa öljyssä
4 – 5 anjovisfileetä
3 valkosipulinkynttä
2 pientä purkkia kapriksia
2 dl majoneesia
mustapippuria

Viimeistelyyn:
tuoretta basilikaa

Ruskista paisti öljytilkassa kovalla lämmöllä rautapadassa tai kattilassa. Lisää pataan viini ja vettä niin, että paisti peittyy kokonaan. Lisää myös kasvikset, sitruunamehu ja mausteet.
Kun liemi on kiehahtanut, maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Keitä miedolla lämmöllä noin tunti ja lisää vettä, jos neste tuntuu haihtuvan.
Kokeile paistin kypsyyttä lämpömittarilla tai neulalla: sisälämpötila saa olla 75 astetta, ja jos ulos tihkuva neste on kirkasta, liha on kypsää. Jäähdytä paisti liemessä mielellään yön yli.
Valuta tonnikala ja sekoita sen kanssa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella anjovis, murskatut valkosipulinkynnet ja purkillinen kapriksia. Lisää majoneesia, kunnes kastike on aika vetelää ja maku sopiva. Mausta mustapippurilla. Leikkaa jäähtynyt liha ohuiksi viipaleiksi, järjestä vadille ja peitä kastikkeella. Koristele kapriksilla ja tuoreilla yrteillä. Tarjoa grillattujen kesäkurpitsaviipaleiden ja salaatin kera.

Grillatut kesäkurpitsaviipaleet

4 pitkulaista pientä kesäkurpitsaa
suolaa
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa

Leikkaa kesäkurpitsat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet voipaperin päälle. Ripottele pinnalle suolaa ja anna seistä puolisen tuntia, että liika neste irtoaa.
Kuivaa kesäkurpitsaviipaleet talouspaperilla. Grillaa öljytyllä parilalla, kunnes viipaleet ovat vähän pehmeitä ja raidallisia. Lado viipaleet laakeaan kulhoon ja pirskottele joka kerroksen päälle vähän balsamiviinietikkaa.
Anna jäähtyä ja pidä jääkaapissa yön yli ennen tarjoamista.

Marjan hyytelökakku

Pohja:
170 g kaurakeksejä tai piparkakkuja
50 g voisulaa
Täyte:
4 liivatelehteä
kylmää vettä
2 dl kuohukermaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 dl hilloa (maun mukaan)
½ – 1 dl sokeria (hillon makeuden mukaan)
Kiille:
1 dl laimentamatonta mehua
1 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
Koristeeksi:
tuoreita marjoja ja/tai sitruunamelissan tai mintun lehtiä

Laita täytteen liivatelehdet runsaaseen, kylmään veteen likoamaan. Murenna keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää jogurtti, hillo ja sokeri. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria.

Kuumenna noin ½ dl vettä, nosta joukkoon kuiviksi puristetut liivatelehdet, sekoita ja anna jäähtyä hetki. Lisää liivateseos kerma-jogurttiseokseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjalle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin neljä tuntia.

Kiille ei ole välttämätön, mutta tekee kakusta kauniin. Kun kakku on hyytynyt, kuumenna mehu-vesiseos kattilassa ja lisää kiehuvaan nesteeseen hyytelösokeri. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kaada varovasti kakun pinnalle. Anna hyytyä yön yli. Koristele kakku marjoilla ja lehdillä.

Särkitartarin valmistaminen aloitetaan kalafileiden graavaamisella jo edellisenä päivänä.

Särkitartarin valmistaminen aloitetaan kalafileiden graavaamisella jo edellisenä päivänä.

Jos et saa vasikanpaistia, voit käyttää myös paahtopaistia tai kokonaista kalkkunanrintaa. <br />
Lihan kypsennysliemen voi käyttää vaikkapa vihannessosekeittoon.

Jos et saa vasikanpaistia, voit käyttää myös paahtopaistia tai kokonaista kalkkunanrintaa.
Lihan kypsennysliemen voi käyttää vaikkapa vihannessosekeittoon.

Suvi Ahola on kaikkiruokainen. ”Kaikki ruoka on hyvin laitettuna hyvää.”

Suvi Ahola on kaikkiruokainen. ”Kaikki ruoka on hyvin laitettuna hyvää.”

  • Ilmestynyt lehdessä Eeva 5/2011
  • Julkaistu 05.07.2011
  34   23

Kommentit

Ihana juttu, ihanat reseptit! Suvi Ahola on jäänyt mieleeni kirjastaan Iljan äidiksi ja on aina kiinnostavaa lukea hänen kuulumisiaan.

Vierailija
# 22.8.2011 23:39   1   1 X Ilmoita asiaton viesti

Ihana juttu, ihanat reseptit! Suvi Ahola on jäänyt mieleeni kirjastaan Iljan äidiksi ja on aina kiinnostavaa lukea hänen kuulumisiaan.

Vierailija
# 22.8.2011 23:39   1   1 X Ilmoita asiaton viesti

Ihana juttu, ihanat reseptit! Suvi Ahola on jäänyt mieleeni kirjastaan Iljan äidiksi ja on aina kiinnostavaa lukea hänen kuulumisiaan.

Vierailija
# 22.8.2011 23:39   0   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Pia Määttänen Eevassa 8/1982 "Ratkaisuissani olen rohkea" 01.02.2012

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Lisää aiheesta

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

ev0705_jersey

Vehreä, vauras ja viihtyisä Jersey tarjoaa rentouttavan ja luonnonläheisen ympäristön lomailuun. Miljon...

ev0811_madeira

Madeiran luonto pakahduttaa sydäntä ja saa miettimään luomiskertomusta.

ev0905_provence_1

Hiljaiset kivitalot ja autiot, varjoisat kujat ottavat helteestä uupuneen matkalaisen suojiinsa. Kun tuttu rautaportti...

ev0905_toscana_1

Pala minuutta jäi Toscanaan. Näihin maisemiin, ihmisiin ja taloon, jonka vuokrasimme Chiannaccesta mieheni ja...

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...