Kirjailijan keittiössä: Pirjo Rissanen
Kirjailija Pirjo Rissanen alkoi nauttia ruuanlaitosta vasta nelisen vuotta sitten. Aiemmin, kun hänen lapsensa asuivat vielä kotona, kokkaus oli hänelle lähinnä velvollisuus, kuten siivoaminen. Työhön liittyvä, yllättävä kriisi innosti Pirjo Rissasen kuitenkin uudestaan hellan ääreen.
”Ajattelin silloin, että kirjailijana minun pitäisi uudistua, mutta koska en osaa, voin yhtä hyvin lopettaa”, Pirjo Rissanen kertoo.
Kirjoitustauon aikana elämä muuttui kuitenkin tyhjäksi; kirjailija huomasi tarvitsevansa jotain tilalle.
”Käsitöissä olen tumpelo, eikä puutarhanhoitokaan suju. Ruuanlaitosta oli tullut jopa vähän muotiharrastus, ja päätin kokeilla sitä.”
Pirjo Rissanen alkoi opetella ruuanlaittoa järjestelmällisesti espanjalaisesta keittokirjasta. Aluksi hän osti hienoja öljyjä, balsamiviinietikoita ja yrttejä. Hän kielsi itseltään kaikki puolivalmisteet, jopa pakasteet.
”Saatoin suunnitella ja valmistaa ateriaa tuntikausia kesäasunnollamme Pieksämäellä, kun mieheni teki yläkerrassa remonttia. Joka paikassa oli täysi kaaos.”
Kun ateria oli valmis, aviomies laskeutui hämillään ruokasaliin, jossa pöydälle oli asetettu kaunis kangasliina ja Arabian perintöastiat.
”Mieheni toipui ihmetyksestään nopeasti. Nykyisin hän toimii kiitollisena koemaistajana.”
Kirjailijan kriisikin meni aikanaan ohi, lopulta Pirjo Rissanen ei osannut olla kirjoittamatta. Tauon jälkeen ilmestyi romaani Muistot ja viime keväänä Äitienpäivä.
Sipulia vaikka salaa
Nykyisin Pirjo Rissanen tekee ruokaa aiempaa rentoutuneemmin. Hän on myös itselleen armeliaampi.
”Nautin ruuanlaitosta varsinkin silloin, kun saan kokeilla rauhassa eikä minulla ole pakkoa onnistua. Jos on tulossa vieraita, teen usein koeannoksen.”
Keittoja ja salaatteja Pirjo tekee improvisoiden. Ulkomaanmatkoilta on kertynyt hyviä ruokamuistoja ja reseptejä, joita hän kirjoittaa ruutuvihkoon.
”Lähi-idän ruoka on minusta todella hyvää; pidän linsseistä ja couscousista. Yksi bravuurini on bulgur, jota 6- ja 8-vuotiaat lapsenlapsenikin rakastavat”, Pirjo
kertoo.
Hauskaa on, että lapsenlapset inhoavat sipulia yli kaiken, eivätkä tiedä, että bulgurin salaisuus on juuri pienenpieneksi hienonnettu sipuli.
”Kun he kysyvät, mitä tässä on, kerron vain, että reseptiin liittyy salainen ase.”
Tämän lehden menu on rakennettu Pirjon rakastaman sipulin ympärille. Tuhti sipulintuoksuinen ateriakokonaisuus maistuu pimeässä illassa, kun ystäväpariskunta on tullut vuotuiselle teatterimatkalleen pääkaupunkiseudulle.
”Menun voi tehdä etukäteen melkein valmiiksi. Alkuruuaksi teen sipulisen tomaattikeiton. Se on kauniin värinen ja herättää ruokahalun. Pääruuaksi tarjoan lammaspataa, joka hautuu liedellä tuntien ajan. Padan seuraksi valmistan papuja – tietysti sipulin ja valkosipulin kera. Papujen höysteeksi paahdan auringonkukansiemeniä tai mantelilastuja.”
Vain jälkiruoka, mustikkarahka, ei sisällä sipulia.
”Pidän jälkiruuista, mutta en ole kovin hyvä valmistamaan niitä. Esimerkiksi liivatetta en ole koskaan oppinut käyttämään”, Pirjo sanoo hymyillen.
Hyvä ruoka kuuluu kaikille
Pirjo Rissanen on erikoistunut lisukkeisiin, hänen miehensä taas grillaa mielellään pihvejä tai savustaa kalaa.
”Paahdan usein juureksia: tietysti sipulia ja myös lanttua, porkkanaa ja kaalia. Valmistan lisukkeita myös kesäkurpitsasta ja linsseistä. Perunoita en käytä lainkaan, sillä hyviä perunoita ei tahdo saada mistään.”
Myös vanhat suomalaiskansalliset ruuat viehättävät. Lapsuuden silakkalaatikon ajatteleminenkin tuo veden kielelle.
”Suren sitä, etten ehtinyt saada edesmenneeltä äidiltäni hänen kaalipihviensä reseptiä.”
Ruuan terveellisyyttä Pirjo miettii usein. Voita hän käyttää vain muikkujen paistoon.
”Eettisiä kysymyksiä en niinkään mieti, mutta tunsin voimakkaan piston omassatunnossani nauttiessani Teneriffalla maailman parasta solomillo-sisäfilepihviä. Naudanlihapihvin syöminen on minusta syntiä.”
Pirjo Rissanen saattaa tehdä juhlavan aterian kahdelle vaikka maanantaina.
”Vierastan ajatusta, että hyvä ruoka kuuluisi vain erikoistilanteisiin, viikonloppuun tai ainoastaan aikuisille. Kannustan perheitä syömään arkisinkin yhdessä kauniisti katetun pöydän ääressä. Ruoka voi olla edullista arkiruokaa. Olennaista on se, että pöytään istutaan rauhassa. Ruokahan on tärkeimpiä asioita elämässä.”
Sipulinystävän menu
Neljälle
Sipulinen tomaattikeitto
6 kypsää tomaattia
2 isoa sipulia
4 valkosipulinkynttä
2–3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
purkillinen tomaattipyreetä
1 l kasvislientä
muutama oksa tuoretta timjamia
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
1 dl ruokakermaa tai
tuorejuustoa
Kiehauta vettä pienessä kattilassa. Leikkaa tomaatteihin ristiviilto ja kasta ne muutaman sekunnin ajaksi kiehuvaan veteen. Kuori tomaatit ja poista siemenet.
Kuori ja lohko sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita ja valkosipuleita hetki. Lisää tomaattien hedelmäliha ja
tomaattipyree. Hauduta 1–2 minuuttia sekoitellen. Lisää kasvisliemi sekä timjamin oksat. Kiehauta ja anna hautua hiljaa poreillen 15–20 minuuttia.
Mausta mustapippurilla, suolalla ja sokerilla. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kerma tai tuorejuusto. Kiehauta keitto vielä kertaalleen ja tarkista maku.
Lammaspata
1 kg lampaan lapaa kuutioina
½ kg salottisipuleita
5 valkosipulinkynttä
½ dl oliiviöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
1 tlk säilöttyjä tomaatteja liemineen
2 laakerinlehteä
½ tl neilikkaa
muutama oksa tuoretta rosmariinia
ripaus valkopippuria
hyvää lihalientä
suolaa
Pane isoon pataan lihakuutiot, kuoritut sipulit ja puolitetut valkosipulinkynnet. Lisää öljy, viinietikka, tomaatit liemineen, laakerinlehdet, neilikka, rosmariini sekä ripaus valkopippuria.
Kääntele ainekset sekaisin ja lisää pataan hyvää lihalientä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Nosta pata liedelle ja kiehauta.
Hauduta kannen alla hiljaa poreillen noin 3 tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Auringonkukkapavut
500 g ohuita pitkiä
vihreitä papuja
suolaa
2 punasipulia
1–2 valkosipulinkynttä
1–2 rkl öljyä
paahdettuja auringonkukansiemeniä ja/tai kurpitsansiemeniä
Keitä papuja vähässä, suolalla maustetussa vedessä noin 3 minuuttia. Valuta hyvin. Kuori ja viipaloi sipuli sekä valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää pavut ja anna kuumentua. Ripottele lopuksi joukkoon paahdetut auringonkukansiemenet ja tarjoile lammaspadan lisukkeena.
Mustikka-valkosuklaamaljat
200 g mustikoita
1 banaani
2 dl kuohukermaa
1 dl rahkaa
1–2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
noin 50 g valkosuklaalastuja
Soseuta mustikat ja banaani, mutta säästä muutama mustikka koristeluun. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele joukkoon rahka. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla maun mukaan.
Yhdistä mustikka-banaanisose ja rahka-kermavaahto. Lusikoi jälkiruoka annosmaljoihin ja ripottele pinnalle valkosuklaalastuja. Koristele muutamalla mustikalla ja tarjoile heti.
- Ilmestynyt lehdessä Eeva 11/2011
- Julkaistu 06.02.2012
Artikkelin avainsanat
auringonkukkapavut, lammaspata, mustikka-valkosuklaamaljat, Rissanen, Pirjo, tomaattikeittoKirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...
Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...
"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...
Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...
Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...
Lisää aiheesta
Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...
Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...
"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...
Vehreä, vauras ja viihtyisä Jersey tarjoaa rentouttavan ja luonnonläheisen ympäristön lomailuun. Miljon...
Hiljaiset kivitalot ja autiot, varjoisat kujat ottavat helteestä uupuneen matkalaisen suojiinsa. Kun tuttu rautaportti...
Kysely
Näistä keskustellaan

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...















