Kirjailijan keittiössä: Maikki Harjanne
Minttu-kirjoistaan tuttu lastenkirjailija Maikki Harjanne on opetellut ruuanlaiton vasta aikuisena. Inkeroisissa kasvaneen Maikin lapsuudenperheessä oli tapana käydä klubilla syömässä. Klubi oli Tampellan tehtaan virkailijoiden yhteinen ravintola ja olohuone, jossa tarjottiin aamiainen, lounas ja illallinen. Kotona ruokaa laitettiin lähinnä jouluna ja pääsiäisenä.
”Kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin, osasin keittää vain vettä. Olen laiska lukemaan keittokirjoja, mutta opettelin tekemään ruokaa yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikkea oppii, ainakin nainen”, Maikki Harjanne sanoo.
Nyt hän on kuuleman mukaan ”aika hyvä” kokki. Menneellä viikolla on ruokavieraita ollut kaksikin kertaa. Jopa 50–100 hengen ruokajuhlat eivät ole tavattomia Maikin ja hänen miehensä Mikko Harjanteen kotona Siuntiossa. Harjanteiden koti on entisessä kansakoulussa.
”Laitamme alakertaan pitkän pöydän, ja isommalle joukolle tarjolla on usein keittoa. Itämainen lohikeitto on suosikkini. Leivon myös sämpylöitä. Ruuanlaitosta en ota stressiä, ei se niin vaikeaa ole”, Maikki kertoo.
Eevan menun Maikki suunnitteli neljälle hengelle. Pöytään istahtavat Maikin ja Mikon lisäksi Helsingissä asuva Tuuva-tytär miehensä Tommin kanssa.
”Tuuvan koira Vertti ja meidän Nalli-koiramme kuuluvat joukkoon, ne syövät lattialla.”
Maikin lapsista vanhempi, Lauri, asuu perulaisen vaimonsa kanssa Perussa.
”Tuuva on itsekin loistava ruuanlaittaja ja kalpenen, kun näen millaisia menuita hän suunnittelee vierailleen”, Maikki kertoo.
Maikki tarjoaa vieraille mielellään riimilihaa. Kun tekee ison erän, sitä voi myöhemmin syödä leivän päällä. Suppilovahverokeitto kuuluu myös listalle, sillä Maikki on innokas sienestäjä. Parasta ruokavieraiden kutsumisessa on kuitenkin ihmisten, ystävien ja sukulaisten,tapaaminen.
”Ihmisethän eivät enää kutsu toisiaan kylään niin kuin ennen. Yleensä vieraamme ovat iloisia kutsusta ja tulevat mielellään.”
Parsaa omalta kasvimaalta
Koska Maikki tekee töitä kotona, ruuanlaitto hoituu siinä samalla. Hän tekee ruokaa joskus kaksikin kertaa päivässä. Keväällä, kun maa vapautuu roudasta, Maikki tekee ensimmäisen maa-artisokkakeiton. Hän viljelee kasvimaallaan maa-artisokkia, samoin kuin parsaa, vihreitä pensaspapuja, perunaa, mansikoita, vadelmia ja mustaherukoita. Mustikoita on metsässä vaikka pienelle armeijalle.
”Ensimmäiset omat parsat saadaan toukokuussa. Ne maistuvat taivaallisilta.”
Maikki oli joitakin vuosia kokonaan kasvissyöjä. Hän käyttää edelleen ruuanlaitossa paljon kasviksia.
”Mietin toki ruuan terveellisyyttä, mutta liika terveellisyyden tuijottaminen on minulle vierasta. Siihen mikä on hyvää, ei varmasti kuole.”
Ainoa periaate ruuanlaitossa Maikilla on se, että jos tekee ruokaa itse, sitä ei kannata tehdä huonosti.
Joulukinkkua juhannuksena
Maikin suurta herkkua ovat merenelävät: simpukat, katkaravut ja ravut.
”Viime kesänä minulle selvisi, että Vikträsk-järvessämme on myös rapuja. Lähdimme saman tien mertoja ostamaan. Rapuja tuli noin sata. Mikko kysyi jo, että voitaisiinko välillä syödä jotain muutakin.”
Ainoastaan jälkiruuat eivät ole Maikin juttu.
”En syö jälkiruokia, mutta paistan mielelläni lettuja tai ostan laatikollisen perunaleivoksia.”
Maikki päättääkin opetella seuraavaksi tekemään perunaleivokset itse. Letuista tykkää koko perhe, myös Nalli-koira. Lettuja paistetaan ja syödään usein myös Minttu-kirjoissa.
Maikki ei laita lettutaikinaan lainkaan sokeria, sillä letut täytetään usein suolaisilla täytteillä.
”Jos oikein laiskottaa, teen pannukakun.”
Arjen ja juhlan erottaminen ei ole Maikille kovin tärkeää. Arkiateriakin voi olla juhlava. Myöskään perinteitä Harjanteilla ei noudateta ryppyotsaisesti.
”Ostimme kerran joulun jälkeen pakastimeen joulukinkun, kun niitä sai halvalla. Kinkku unohtui sinne ja muistui mieleen vasta kesällä. Niinpä paistoin sen ruiskuoressa juhannukseksi. Tein myös kaikki joululaatikot ja piparit”, Maikki muistelee hymyillen.
Jouluruokien syöminen juhannuksena oli niin hauskaa, että joulukinkku odottaa pakastimessa tänäkin vuonna.
Maikin Kevään odotus -menu
Käytetään edellisen satokauden sienet ja marjat.
Tuore parsa tuo pöytään orastavan kevään.
Ohjeet ovat neljälle ruokailijalle.
Suppilovahverokeitto
1 l kanalientä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita (3 dl pakastettuja tai reilu litra tuoreita)
50 g sinihomejuustoa
viherpippureita
1 dl paksua ruokakermaa
Kiehauta kanaliemi, lisää hieman murskatut kuivat sienet ja anna porista hiljalleen noin 20 minuuttia.
Murustele juusto keittoon ja lisää kokonaiset viherpippurit. Sekoita kunnes juusto on sulanut.
Lisää kerma ja kiehauta. Tarkista maku ja tarjoile rapean leivän kera.
Parsaa ja parmesaania
2 nippua tuoretta vihreää parsaa
50 g parmesaanijuustoa
tilkka oliiviöljyä
Kuori parsat varovasti melkein nuppuun asti. Keitä suolavedessä 4–7 minuuttia riippuen parsan paksuudesta. Raasta parmesaani kuumille parsoille ja valuta päälle tilkka oliiviöljyä.
Korianteriporkkanat
400 g porkkanoita
1–2 valkosipulinkynttä
jauhettua korianteria
oliiviöljyä
tuoreita yrttejä
Kuori ja pilko porkkanat kiekoiksi. Keitä napakan kypsiksi. Purista kuumille porkkanoille valkosipulia, lisää reippaasti jauhettua korianteria ja lorauta tilkka oliiviöljyä. Koristele tuoreilla yrteillä.
Riimiliha
½ kg pitkulainen pala naudan paahtopaistia tai ulkopaistia
karkeaa merisuolaa
1 dl madeiraa tai soijaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
½ rkl sokeria
loraus öljyä
½ sitruunan mehu
murskattua roseepippuria
tuoretta timjamia hienonnettuna
tuoretta minttua hienonnettuna
Kaada leikkuulaudalle runsaasti merisuolaa ja kierittele liha siinä. Sekoita loput mausteet ja muut aineet keskenään ja hiero seos lihan pintaan. Laita liha mausteineen muovipussiin. Sulje pussi ja laita liha vuorokaudeksi tai kahdeksi jääkaappiin marinoitumaan. Kääntele pussia, kun käyt jääkaapilla.
Ota liha pussista, kääri se kelmuun ja laita 2–3 tunniksi pakastimeen. Leikkaa hieman kohmeinen liha ohuen ohuiksi siivuiksi.
Letut
2 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
1½ dl vehnäjauhoja
1 muna
voita paistamiseen
Täyte:
tuoreita tai pakastettuja
marjoja
tomusokeria
❦Sekoita taikina ja paista pieniä lettuja. Kokoa letuista ja marjoista kerroksittain pieniä pinoja. Ravistele siivilän läpi runsaasti tomusokeria pinon päälle.
- Ilmestynyt lehdessä Eeva 03/2011
- Julkaistu 26.04.2011
Artikkelin avainsanat
keitetty parsa, korianteriporkkanat, letut, Maikki Harjanne, riimiliha, suppilovahverokeittoKirjoita uusi kommentti
Kaikki jutut
Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...
Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...
"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...
Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...
Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...
Lisää aiheesta
Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...
Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...
"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...
Anu ja Topi Pentikäinen ovat eläneet vuosikymmeniä yrittäjän arkea, jossa yritys ja sen tarpeet ovat...
On hyvä, että ihmisellä on monta kotia, toteaa Heljä Liukko-Sundström, joka sisustaa itselleen ja...
Ilmassa on vielä keskikesän kepeyttä. Herttoniemen kartanon pihalla kukat hehkuvat voimissaan, ja sisältä ravintolasta kuuluu...
Kysely
Näistä keskustellaan

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...















