Kaunissaari lumoaa

Kaunissaareen johtaa väylä karikkoinen”, lauloi Junnu Vainio aikoinaan.
Yhteysalus M/S Tekla I:n puksuttaessa rauhallisesti aurinkoisen Suomenlahden vesillä ei kareista kuitenkaan ole tietoakaan. Taakse jäävät Kotkan Mussalon sataman lukuisat nosturit ja kontit. Kaukana siintää salaperäisen Suursaaren profiili.
Kaunissaari sijaitsee 17 kilometrin ja noin tunnin merimatkan päässä Kotkasta. Matka on juuri sopivan pitkä, jotta matkustaja ehtii kauniilla säällä nauttia merestä – ja sopivan lyhyt, ettei pahoinvointi ehdi iskeä, jos käy kova aallokko.
Teklan rantauduttua laiturilla alkaa vilske. Matkustajat vievät mönkijöillä ja työntökärryillä mitä moninaisimpia nyssäköitä ja kauppakasseja mukanaan. Alus tuo myös elintarvikkeet saarella sijaitsevaan kauppaan ja ravintolaan.
Tekla I on seisahtunut saaren sydämen, kalastajakylän laituriin. Punamullalla maalattujen venevajojen katot kiiltävät auringossa ja tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt.
Kaunissaarta arvellaan asutetun jo 1500-luvun lopulla. Kylän vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta. 1900-luvulla asukkaita tällä neljän neliökilometrin kokoisella saarella oli parhaimmillaan yli 200. He saivat elantonsa pääosin kalastuksesta. Nykyisin saarella asuu ympäri vuoden kahdeksan ihmistä. Kesäisin asukasmäärä nousee satoihin. Kauniit hiekkarannat ja kalastajakylän tenho houkuttelevat kesäasukkaiden lisäksi myös turisteja.
Kalastajakylän kupeessa on kauppa, kahvila, ravintola sekä saaristolaismuseo. Parin kilometrin päässä sijaitseva Kaunissaaren lomakylä tarjoaa majoitusta hirsimökeissä.
Kalastusta polvenkorkuisesta
Heti venelaiturin läheisyyteen on maalle nostettu iso rysä. Sitä on paikkaamassa kalastaja Veijo Korppas. Hän on yksi saaren kahdeksasta vakioasukkaasta. Kalastustaitoa on opeteltu isän matkassa polvenkorkuisesta lähtien.
”Käyn muutaman kilometrin päässä lohenpyynnissä. Nykyään riittää, kun käy kerran päivässä tutkimassa rysät, nykyiset rysät ovat nimittäin sellaisia, että kalat säilyvät niissä elävinä. Ne on myös suojattu hylkeiltä. Ennen piti käydä jopa useamman kerran päivässä”, Korppas kertoo.
Hän toteaa, että edellinen sukupolvi eli vielä kalastuksesta, mutta kun jokia padottiin ja saasteet lisääntyivät, joutui moni lähtemään saaresta leveämmän leivän perään.
”1970- ja 80-lukujen istutusten myötä lohikanta on kasvanut. Kausiluontoistahan tämä pyynti kuitenkin on.”
Kalastajan perheessä syödään tietysti kalaa jossain muodossa lähes joka päivä. Miehen oma suosikki on graavisuolattu lohi tai siika – niihin ei kyllästy koskaan – sekä paistettu siika.
30 vuoden rakennusprojekti
Kun matkaa jatkaa kalastajan laiturilta eteenpäin, löytyy muutaman sadan metrin päästä ahkera mies veneverstaalta. Työn alla on ulkopuolisen silmin viittä vaille valmis upea mäntyvene.
”Ei tämä vielä valmis ole. Tätä on veistetty nyt 30 vuotta. Aina on tullut jotakin tärkeämpää tekemistä tilalle. Joskus tulee mieleen, että mitäs kun vene valmistuu – voi tulla tyhjä olo, naurahtaa veneenrakentaja Hannu Tyni.”
Vene on Kaunissaaren mäntyä – kuinkas muuten – ja sen pituus on 10,5 metriä. Sen veistäjä on saanut valmiiksi lukemattomia veneitä, hän ei edes muista kuinka monta.
Tyni on oppinut isältään veneenrakennustaidon ”heti kävelemisen jälkeen”. Myös hän kuuluu vaimonsa Liisan kanssa saaren kanta-asukkaisiin. He asuvat kauniisti entisöityä vanhaa taloa, jonne pyrähtävät mielellään myös lapsenlapset kaupungista kyläilemään. Perheen ainoa poika ei ole jatkanut veneenrakentajan ammattia, mutta merellisessä työssä on hänkin: hinaajan kipparina.
”Viime talvena ei ollut tekemisen puutetta, sillä mitään ei päässyt tekemään, ennen kuin oli raivannut tiensä ulos lumen keskeltä”, Tyni myhäilee.
”Kevät on täällä hienoa aikaa. Lintujen muuttoa on upeaa seurata, hanhet muuttavat kymmenien tuhansien lintujen parvissa.”
Kylän rantaa reunustavat venevajat ja ranta-aitat. Itse asutus on rakennettu tiiviisti. Toisaalta kaikissa taloissa on isot pihat, joten ahtauden tuntua ei tule. Kapeita, puuaidoilla reunustettuja kujia kulkiessa tuntuu kuin olisi jossakin etelän mailla. Puiden, keto- ja pihakukkien tuoksu yhdistettynä meren tuoksuun on suorastaan päihdyttävä.
Taiteilija Mari Sihvosen galleria sijaitsee keskemmällä kylää. Kotkalainen taiteilija asuu kesät saaressa miehensä Jukan ja Carmen-koiran kanssa.
”Kyllästyimme 25 vuotta sitten veneilyyn. Halusimme paikan, jossa voi puuhastella kaikenlaista, joten ostimme tämän talon isoine pihoineen. Perustin viisi vuotta sitten piharakennukseen taidegallerian, ja väkeä käy ihan mukavasti”, Sihvonen kertoo.
Vanha majatalo
Sihvoset tulevat Kaunissaareen usein jo huhtikuun alussa ja viihtyvät siellä lokakuun loppupuolelle.
”Keväällä tänne ensimmäistä kertaa tullessa aivan huumaantuu jo tästä erilaisesta ilmasta. Se on niin paksua ja siinä tuntuu luonnon pehmeys. Rannasta tänne kotiin kävellessä ilma muuttuu niinkin lyhyen matkan varrella, siinä on eri vyöhykkeitä”, taiteilija kuvailee.
”Olemme joskus viettäneet täällä myös jouluja. Silloin maisema on jännittävä, mustavalkoinen ja täysin liikkumaton.”
Hieman ylempänä kohoaa kauniin vihreän talon punainen katto. Talon emäntä, Anna-Liisa Metsäranta, maalaa piha-aitan rappuja. Eläkkeellä oleva Metsäranta tarjoaa turisteille lomamajoitusta. Yöpyä voi joko vanhassa päärakennuksessa, saunamökissä tai pihapiirin aitoissa.
”Tämä on yksi kauneimpia saaria Suomessa. Toisaalta maisemat ovat jo kuluttaneet silmät, kun tätä on katsonut 55 vuotta”, Metsäranta nauraa.
Hänen äitinsä Elvi Tyni aloitti lomamajoitustoiminnan 40-luvulla, ja tytär autteli mukana nuoresta pitäen.
”Olen tehnyt matkailutyötä jo yli puoli vuosisataa, ja niin kauan teen kuin Luoja suo! Yöpyjät pitävät tällaisesta vanhanaikaisesta ympäristöstä”, Metsäranta arvelee.
Viehättävästä pihapiiristä ulkohuusseineen kaikkineen on helppo pitää. Siistissä saunamökissä tuli uni keskellä päivääkin. Pääskyset suhahtelivat vanhojen aittojen yllä ja kimalainen pörräsi laiskasti ikkunalasin takana.

”Siellä kuinka pitkälle vain katse kantaa
näkyy merta vaan, ja sitten taivaanrantaa.”

”Kaunissaari kaivaten sua aina muistelen,
milloin saan mä sulta suukon suolaisen?”