Juhani Seppänen: ”Join, koska join”

Hiveleehän se itsetuntoa ja imartelee, mutta samalla vähän pelottaa. Mitä lähemmäksi helsinkiläisen Lilla teaternin näytelmän ensi-ilta tulee, sitä tiukemmalla otteella kauhu puristaa kirjailija Juhani Seppästä. Tammikuussa näyttämölle nousee ulkoisestikin Seppästä muistuttava pitkä ja laiha mies, Joachim Wigelius, joka tuo kaiken kansan katsottavaksi alkoholinkäyttöön liittyvät ongelmat ja sen, millaista on pysytellä vuosi raittiina.

”Tuntuu pikkuisen oudoltakin joutua katsomaan itseään teatterin lavalla ja vähän kuin peilistä. Kirjaa kirjoittaessa tekee itsestään omaa tulkintaa, mutta toisen tekemä tulkinta voi olla tarkkanäköisempi ja paljastavampi”, Juhani Seppänen sanoo.

”Jos peili on kirkas, kokemus voi olla äärimmäisen ahdistava”, hän lisää. Silti hän odottaa uteliaana tulevaa.

Haastatteluhetkellä kirjailija ei ole vielä nähnyt Henri Kapulaisen dramatisoiman ja Henrika Anderssonin ohjaaman näytelmän Spikfull harjoituksia. Tekijöille hän on antanut vapaat kädet. Näytelmä esitetään ensin ruotsiksi, myöhemmin ehkä suomeksi.

Juhani Seppäsen kirjoittama Selvästi juovuksissa ilmestyi neljä vuotta sitten. Alkoholisuhteesta kertovaa kirjaa on myyty noin 22 000 kappaletta. Aihe kiinnostaa suomalaisia. Muutamat lukijat ovat paljastaneet saaneensa kirjasta kimmokkeen täysraittiuteen.

”Kun kirjoitin kirjaa, tavoitteenani ei ollut vaikuttaa ihmisten elämään. Halusin vain kirjoittaa kirjan.”
Teema on entistä ajankohtaisempi. Kirjan ilmestyessä alkoholi oli miesten yleisin kuolinsyy, mutta työikäisten naisten kuolemien aiheuttajana vasta kakkossijalla.
Nykyisin alkoholi on suurin syy myös työikäisten naisten kuolemiin. Naiset ovat ottaneet miehistä mallia.

”Naisen elimistö sietää heikommin alkoholia, ja naisten julkista juopumista pidetään edelleen häpeällisempänä. Merkillistä, että älykkäät, koulutetut naiset eivät ole havainneet miesten tekemiä virheitä ja nähneet heidän huonoa esimerkkiään”, Juhani Seppänen sanoo.

Salonkikelpoista juomista

Idea teokseen Selvästi juovuksissa syntyi Juhani Seppäsen vaimon lausahduksesta; ole vuosi juomatta ja kirjoita kokemuksistasi kirja.

Miehestä ajatus raittiudesta ei tuntunut erityisen houkuttelevalta. Hänen alkoholinkäyttönsä oli kasvanut vuosien myötä kuin hiipien. Mitään varsinaista syytä siihen ei ollut. Suvussa ei ollut taipumusta juomiseen. Kaikki asiat olivat muutenkin hyvin. Oli vaimo ja kaksi lasta, päivät kuluivat työterveyslääkärinä.

”Join, koska join”, Juhani Seppänen sanoo.  
Hän tunnusti rehellisesti olevansa suurkuluttaja. Sellaisia lasketaan olevan Suomessa puoli miljoonaa.

Kirjallaan Juhani Seppänen nosti julkisuuteen tavallisten ihmisten juomatavat. Ongelmaisia eivät olleetkaan tällä kertaa ne vähän syrjäytyneet miehet, tuurijuopot, vaan keskiluokkaiset naiset ja miehet, jotka hoitivat työnsä ja perheensä, mutta viettivät siinä ohessa alkoholin kostuttamaa sosiaalista elämää.

”Kun lehdissä kirjoitellaan vakavasti alkoholisoituneista, se luo meille muille turvallisuuden tunteen; en ole noin  pahassa jamassa. Matti antaa meille muille
luvan jatkaa omaa juomistamme.”

Kun vaimo lausahti merkittävän ja kauaskantoisen ehdotuksensa, Juhani Seppänen joi päivittäin useampia puolen litran keskioluttölkkejä ja sen lisäksi viikossa litran viiniä. Juominen oli silti koko ajan ”salonkikelpoista”. Taustalla ei ollut krapulan aiheuttamia poissaoloja töistä tai rattijuoppoustuomiota.

”Pikkuisen pitäisi vähentää”, hän mietti siinä vaiheessa itsekin ja ryhtyi raittiiksi.

Ensimmäinen koetinkivi oli heti toisena päivänä. Anopin torstai-illallisilla oli aina tarjolla olutta ja viiniä. Vaimo sai mennä, mies jäi kotiin. Seuraava päivä ei
ollut juuri sen helpompi. Työviikon päättymistä oli tapana juhlistaa perjantaisin kuudella oluttölkillä ja vaimon kanssa avatulla punaviinipullolla. Osa viinistä maustoi paahtopaistin kastikkeen, loput kaadettiin laseihin. Vaimo otti sen tavanomaisen yhden lasillisensa.

Moniin muihinkin viikonpäiviin kuului alkoholirituaaleja. Lauantaisin kaupungilla perheen kanssa nautituilla lounailla isä nosti huulilleen päivän ensimmäisen oluensa, äiti pärjäsi kevytcokiksella. Oli pari tuoppia kortteliravintolassa vastaanoton jälkeen ja seuraavana päivänä juoksulenkin jälkeen palkkio-olut. Sitä paitsi yhdentoista kilometrin lenkkihän jo todisti, ettei alkoholiongelmaa ole. Näin kuntoilija järkeili.

Sitten olivat vielä erikseen juhlahetket. Ystävän elokuvaensi-ilta, kaverin näyttelyn avajaiset. Niitä riitti. Puhumattakaan perheen yhteisestä lomamatkasta, jolloin rentoa tunnelmaa oli tapana juhlistaa lasillisella rantaravintolassa.

Tekosyitä tarjolla

Vuoden aikana Juhani Seppäsestä tuli alkoholittomien oluiden asiantuntija. Raittiuden ensimmäiset kuusi kuukautta tuntuivat kaikkein vaikeimmilta, koska silloin joutui tappelemaan omia tapojaan ja tottumuksiaan vastaan.

”Itsepetos on aina jollain lailla läsnä, kun suomalaiset puhuvat alkoholinkäytöstään. Puhutaan mieluiten muiden juomisesta, tai vedotaan viiniharrastukseen tai viinilasillisten näennäisen myönteisiin terveysvaikutuksiin”, hän sanoo.

Alkoholilla on taipumusta aiheuttaa riippuvuutta.
Ihmiskroppa sopeutuu ajan myötä saamaansa määrään ja vaatii jonkin ajan kuluttua lisää. Samaan olotilaan päästäkseen on saatava isompi annos.

”Suhtaudun kriittisesti turvarajoihin, suosituksiin, joiden mukaan 1–2 lasillista punaviiniä ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja ja edistää terveyttä. Muutaman vuoden päästä se ei enää riitä, vaan haluaa enemmän.” 

Juhani Seppäsen omatkin olutannokset ja viinilasilliset kasvoivat vähitellen.
”Ainakin vaimo oli siinä vaiheessa huolissaan. Olin havainnut itse saman jo aiemmin. Jokainen, joka juo liikaa, on siitä tietoinen, mutta asian tunnustaminen ja
sanominen ääneen on vaikeaa.”

Sen sijaan lasilliselle tai parille löytyy aina monta tekosyytä. Työstressi ja väsymys vaativat lievennystä, suosikkijääkiekkojoukkue rämpii, on tätä edustamista...
Juhani Seppäsen omat tekosyyt olivat olleet samanhenkisiä. Lääkärin ammattikaan ei auttanut häntä ymmärtämään tilannetta, vaikka vastaanotolla tuli jaeltua neuvoja alkoholiongelmaisille potilaille.

”Lääkäreillä on samanlainen suhde alkoholiin kuin muillakin suomalaisilla. Joskus ennen tiettyihin ammattiryhmiin liitettiin voimakas juominen, liikemiehiin, lääkäreihin, toimittajiin ja taiteilijoihin. Bisneseliitin sosiaalisesti kuosissa pysyvä juominen on vähentynyt, kun tiukan työtahdin vuoksi ei ole enää varaa istua pitkillä lounailla eikä olla töissä väsyneenä. Se on vaikuttanut vähentävästi muihinkin. Rahvas on seurannut perässä.”

Salaa raittiina

Juhani Seppänen huomasi raittiuden muuttavan persoonaa. Muistiinpanoihinsa hän kirjasi alkuviikkojen henkisen olotilan. Se vaihteli alakuloisesta surulliseen ja kaihoisaan. Mukaan tuli myös ahdistusta ja äreyttä. Humalassa hän oli ollut kiltimpi ja harmittomampi.

”Selvinkin päin olin puhelias, ja pystyin samalla tavalla erilaisissa tilaisuuksissa puhumaan läpiä päähäni”, hän sanoo.

 Raittiutta oli kestänyt puoli vuotta, kun Seppästä pyydettiin puhumaan Ruotsissa järjestettäville teatterifestivaaleille. Päivät huipentuivat kosteisiin illanistujaisiin ventovieraiden ihmisten seurassa. Suomalaisluennoitsija ajatteli siinä vaiheessa, että muutaman lasillisen avulla kanssakäyminen olisi kyllä ollut hieman helpompaa.
Rohkaisuryypyistäkö olikin kyse? Seurallisena miehenä pidettyä Seppästä ujostutti?

Hän ei kiistä, vaan kuvailee alkoholia aineeksi, joka luo sosiaalisesti mukavan välinpitämättömyyden tunteen. Monen alkoholiriippuvuus voi juontaa juurensa nuoruuden epävarmuudesta.
”Teini-iässä vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen ei ole ihan simppeliä, ja alkoholia otettuaan huomaa, että seurusteluhan alkaakin luistaa paremmin.”

Raittiutensa Juhani Seppänen paljasti vain harvoille. Hän väitti juhlissa olevansa liikkeellä autolla. Tai piteli kädessään viinilasia, muttei kostuttanut siinä edes huuliaan. Rapujuhlien snapsilasiin hän kaatoi vettä.

”Juomattomuuteni olisi herättänyt vain lisäkysymyksiä. En halunnut siinä vaiheessa paljastaa juovani liikaa.”
Oli muitakin syitä. Raitista pidetään eräänlaisena petturina, muiden ilonpilaajana.
”Pieni jaettu pahe yhdistää ihmisiä sosiaalisesti. Raitis koetaan helposti tarkkailijaksi, jonka seurassa muista tulee varautuneita.”

Vuosi muutti suhdetta alkoholiin.
”Eihän siitä haittaakaan ole, että laittaa itselleen vähän rajoja”, hän sanoo.

Tammikuussa moni viettää tipatonta kuukautta. Juhani Seppänen pitää sitä suomalaiseen juomavuoteen kuuluvana rituaalina, eräänlaisena paastonaikana, jonka jälkeen juhlitaan kahta riehakkaammin.
”Todelliset juopot valitsevat viinattomaksi kuukaudeksi helmikuun, koska se on kuukausista lyhin”, hän huomauttaa.

Mutta entä nyt? Ryhtyisikö Juhani Seppänen uudelleen raittiiksi?
Olisihan raittiudessa hänestä mieltä, jos se kestäisi koko loppuelämän, mutta humaltumisessakin on puolensa.
Lasi laadukasta punaviiniä herkistää lounaalla nautittujen ankankoipien makunautinnon.