Jaakko Heinimäen kirjoista pidetään. Outo hartauskirja valittiin aikanaan vuoden kristilliseksi kirjaksi. Suomen lasten Raamattu on löytänyt tiensä sellaisiinkin koteihin, joissa ei uskonnollisia kirjoja juuri hyllystä löydy. Mistä arvelet suosiosi johtuvan?
”Meillä puhutaan aika vähän uskonnosta helposti lähestyttävällä tavalla. Toivottavasti minun teksteistäni välittyy sellainen tunne, että pyhyyttä voi lähestyä luontevasti ilman, että se olisi ikään kuin Jumalan myyntineuvottelijan pitämää markkinointipuhetta”, Jaakko Heinimäki sanoo.
Mies on mukana monessa: hän on pappi, kirjailija, kolumnisti ja sen lisäksi hyvän ruuan ja viinin asiantuntija. Ruokaharrastus alkoi nuorena aika yksinkertaisesti: serkkupojan kanssa valmistetuista lämpimistä voileivistä. Vähitellen kiinnostus ruokaan ja viiniin lisääntyi. Jaakko Heinimäeltä on ilmestynyt useampikin kirja myös tästä aiheesta: Harrasta viiniä, Harrasta ruokaa, Nuotiokirja ja Pieni maustekirja.
Ei tehotuotettua lihaa
Heinimäen perheessä isännällä on päävastuu ruuanlaitosta. Kaikki kuitenkin osaavat tehdä ruokaa. 15- ja 17-vuotiailla pojilla on kummallakin oma kokkausvuoronsa kerran viikossa. Hyvänä apuna on kodin laaja keittokirjavarasto. Se sai juuri täydennyksen, kun nuorempi poika sai ikäiselleen tarkoitetun keittokirjan, Sam Sternin Samin keittiössä.
”Arkisin meillä syödään yksinkertaisesti. Iso hitti on ananas-aurajuustopasta. Sen tekemiseen ei juuri reseptiä tarvita: keitetään pasta lähes kypsäksi, lisätään aurajuusto ja ananaspalat, notkistetaan kermalla ja maustetaan mustapippurilla”, Jaakko Heinimäki kertoo.
Pääsiäismenu saa veden herahtamaan kielelle. Pääsiäinen on Heinimäen perheessä tärkeä juhla. Heillä on jo pitkä traditio parin ystäväperheen kanssa: yhdessä kokoonnutaan koko päivän kestävälle pääsiäisaterialle.
”Kun vieraat saavat käteensä kuplivaa juomaa pienen maistuvan alkupalan kera, tulee heti juhlan tuntu”, Jaakko sanoo.
Tällä kertaa pöytään istahdetaan kylmän avokadokeiton ääreen. Jaakko löysi reseptin yhdysvaltalaisen kasvisravintolan keittokirjasta ja muunteli ohjetta hieman.
”Moosewood Restaurant Cooks at Home on hyvä keittokirja. Siinä on yksinkertaisia ja maukkaita ruokia, joista löytyy aina jokin juju. Erityisesti minua miellyttää se, että reseptien ohessa neuvotaan, miten hyödyntää tähteet, jos ruokaa sattuu jäämään.”
Pääruokana on – kuten monessa kodissa pääsiäisenä – lammasta. Heinimäen perheessä lammasta syödään kuitenkin muulloinkin kuin pääsiäisaikaan.
”Vältän tehotuotetun lihan syömistä. Kotimainen lammas on hyvä valinta. Kotimaisia karitsan paahtopaisteja ei välttämättä aina saa, mutta Hakaniemen hallista löytyy aina kyljyksiä ja ulkofilettä. Helsinkiläisenä olen tehnyt siellä liha- ja kalaostoksia jo neljännesvuosisadan.”
Jaakko Heinimäki sanoo olevansa hieman kallellaan italialaisiin makuihin, ja siksi koko pääsiäismenussa on pieni italialainen vivahde.
Jumala on arjessa
”Pääsiäinenhän ei itse asiassa ole mikään yksi pyhä, vaan jatkokertomus, joka alkaa jo joulusta. Siihen liittyy paastonaika, hiljaiseen viikkoon syventyminen, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja ylösnousemuksen yö.”
Myös pääsiäismaanantai on merkityksellinen.
”Raamatussa kerrotaan, kuinka pari opetuslasta on alakuloisina matkalla Emmauksen kylään. He kohtaavat tuntemattoman miehen ja unohtavat murheensa. Mies jää syömään heidän kanssaan, ja heidän sydämensä alkaa hehkua: ylösnoussut Kristus itse oli paikalla.”
Jaakon kristillinen vakaumus vahvistui pikkuhiljaa nuoresta pojasta asti.
”Jäin rippikoulun jälkeen seurakuntanuorten toimintaan mukaan. Tutustuin fiksuihin pappeihin ja teologia alkoi kiinnostaa yhä enemmän.”
Jaakko Heinimäki valmistui papiksi ja työskenteli seurakunnassa ja toimittajana ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2001.
”Arvostamani katolinen teologi Karl Rahner on kirjoittanut teoksen Söinpä tahi nauran – ihminen, arki ja Jumala. Siinä hän käsittelee hienosti Jumalan läsnäoloa arjessa. Rahner pohtii myös, kuinka syviä asioita syömiseen liittyy. Ravinnon nauttiminen ei ole vain fyysistä ravitsemista, vaan se muistuttaa jumalaisesta täyttymyksestä.”
Jaakko Heinimäen pääsiäismenu
Neljälle
Parmesaanikeksit ja kuohuviiniä
2 dl parmesaanijuustoa raastettuna
Tee juustoraasteesta uuninpellille leivinpaperin päälle halkaisijaltaan noin viisisenttisiä ohuita kiekkoja (noin 2 teelusikallista juustoa). Paista 150-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia tai kunnes keksit ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä pellin päällä.
Nosta täysin jäähtyneet keksit talouspaperille hetkeksi, jotta pinnalla oleva rasva imeytyy paperiin. Voit tehdä keksit edellisenä päivänä ja säilyttää ne ilmatiiviissä astiassa.
Tarjoile tervetuliaispalaksi kuohuviinin kanssa.
Kylmä avokadokeitto
3 kypsää avokadoa
7 dl kasvislientä
3 rkl sitruunamehua
2 tl curryjauhetta
suolaa
valkopippuria
2 dl kermaa
Säästä puolikas avokadoa koristelua varten, soseuta loput avokadot desilitraan kasvislientä. Lisää liemeen ruokalusikallinen sitruunamehua, curryjauhe, suola, valkopippuri ja kerma. Lisää loput kasvisliemestä ja jäähdytä keitto.
Leikkaa säästetystä avokadonpuolikkaasta viipaleita juuri ennen tarjoilua ja kostuta ne sitruuna-
mehulla.
Koristele annokset avokadoviipaleilla.
Karitsan paahtopaistit, grillattuja kasviksia sisilialaisittain ja punaviinikastiketta
Karitsan paahtopaistit
4 karitsan paahtopaistia (noin 180 g/kpl)
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
tuoretta rosmariinia
suolaa
pippuria
Ruskista huoneenlämpöiset paistit oliiviöljyssä joka puolelta. Jonkin aikaa paisteltuasi lisää murskatut valkosipulinkynnet ja rosmariinin neulaset öljyyn. Varo polttamasta valkosipuleita, laske tarvittaessa lämpöä.
Mausta ruskistetut paistit suolalla ja pippurilla ja paista 120-asteisessa uunissa kunnes paistien sisälämpötila on 55 astetta (noin 20 minuuttia). Kiedo paistit folioon ja anna vetäytyä kymmenen minuuttia.
Viipaloi ennen tarjoilemista.
Grillattuja kasviksia
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
200 g kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
1 sitruuna
Paloittele vihannekset ja laita oliiviöljyllä voidellulle uunipannulle. Grillaa uunin grillivastuksen alla 220 asteessa noin 15 minuuttia eli kunnes vihannekset saavat kauniin värin. Mausta kypsinä tuoreella timjamilla, suolalla ja pippurilla. Purista lopuksi kasvisten päälle sitruunan mehu.
Punaviinikastike
1 prk valmista punaviinikastiketta
3–5 rkl balsamiviinietikkaa
Mittaa valmis punaviinikastike kattilaan ja lisää balsamiviinietikkaa maun mukaan. Keitä kastiketta hetki, tarkista maku ja tarjoile.
Paistetut persikat
4 kypsää persikkaa tai nektariinia
keksinmuruja, esimerkiksi italialaisia amaretti-keksejä
voita
1 dl Marsala-viiniä
1 dl kuohukermaa
Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Puolita persikat ja poista kivet. Laita persikanpuolikkaat uuninkestävään astiaan leikattu puoli ylöspäin, ripottele päälle keksinmurut ja laita jokaisen puolikkaan keskelle nokare voita. Kaada viini persikoiden päälle ja paista uunissa 10 minuuttia.
Tarjoile välittömästi kermavaahdon kera.
















