EV 12 02 Eeva Ennen Maattan

Eeva ennen

Helmikuun Eevassa Pia Christiansen kertoo, mitä hänelle kuuluu. Eeva ennen -sarjassa palaamme haastatteluun vuoden 1982 elokuun Eevassa.

Pia Määttänen Eevassa 8/1982
"Ratkaisuissani olen rohkea"

Pia Määttäsen keinu heilahtaa parhaillaan ylöspäin. Monta jännittävää asiaa ja ammattia on takanapäin, mutta Pia itse kokee muodonmuutosta. Hakee itseään ja uutta olemustaan kipeän avioeron jälkeen.

Monta rohkeaa mutkaa ja elämänmuutosta on jo ehtinyt mahtua Pia Määttäsen, 40, elämään.
- Minä en ole koskaan pyrkinyt, tarjonnut itseäni mihinkään, minua on aina pyydetty ja niin tästä elämästä on tullut tällainen, hän selittää.

Vauhdikasta elämää ja ammatinvaihdoksia

Ensin gasellimainen Pia teki mallintöitä Suomessa ja kävi Hankenin sihteerilinjan, muutti sitten miehensä kanssa Yhdysvaltoihin ja jatkoi siellä mallina. Muutamaksi vuodeksi aiottu viipyminen venyi kahdeksaksi. Jossakin vaiheessa Pia opetteli myös valokuvaamisen taidon ja hankki siten tuloja kameran toisellakin puolella.

Matkustettiin paljon. Perhe kasvoi pojalla, mutta myös kahdella adoptiotyttärellä, joiden ansiosta Pia on tänäänkin innokas näiden asioiden ajaja ja Interpedia-Iehden päätoimittaja. Se leviää niihin suomalaisiin perheisiin, jotka ovat ottaneet ulkomaalaisen lapsen omakseen.

Rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta osoitti myös se, että Pian ja hänen miehensä adoptoimat lapset olivat molemmat eri rotua, toinen intiaani ja toinen korealainen.

Kun jenkkivuosien jälkeen tultiin Suomeen takaisin, Pia kävi käsityöopettajaopistoa, kutoi ja suunnitteli vaatteita, kauniita eteläamerikkalaishenkisiä ponchoja ja muita kudonnaisia. Langat hän värjäsi itse kasvisväreillä.

- Se oli aivan ihanaa työtä, mutta sillä ei elä! Enkä halua hautautua johonkin kellariin yksikseni vain takomaan kangaspuita.

Sitten Piasta tuli televisiojuontaja ja samantien julkkis. Kuusi vuotta sitten MTV tarvitsi uutta vetäjää Toivotaan toivotaan ohjelmaansa. Ohjaaja Arja Rinne keksi Pian ja pian tämä hymyili ruuduissa retkunlempseän Jukka Virtasen parina omaan suloisensäikkyyn tyyliinsä.

Kaksi päivätyötä yhtäaikaa

Tuontyyppisiä kuvauksia omasta olemuksestaan Pia inhoaa. Hän suorastaan kiemurtelee korkeaselkäisessä tuolissaan ja voihkii, ettei häntä missään tapauksessa vain saa kuvata herttaiseksi eikä myöskään araksi. Ja jos voit niin tee vain pikkiriikkinen juttu ja ihan kamalan asiallinen, hän evästää vielä.

Televisiotyön jälkeen Pia teki vielä yhden radikaalin päätöksen; opetteli juontamisen ohella taas uuden ammatin. Hänestä tuli huoneistojenmyyjä.

- Halusin olla jossakin kunnon päivät yössä niinkuin muutkin ihmiset. Se toi mukanaan turvallisuutta, mutta vuotta enempää en jaksanut. Yhtäkkiä tuntui, että tein kahta työtä yhtäaikaa, kun Jukka jätti ohjelman ja minulle annettiin isompi vastuu.

- Sekin oli oikein hyvä ammatti. Muiden ihmisten kotien myyminen antoi todella mielenkiintoisen näköalapaikan elämään. Sain uusia ystäviä ja paljon oppia.

Parempi yksin kuin onnettomana yhdessä

Tuorein elämänmuutos tapahtui parisen vuotta sitten, jolloin Pia ja hänen miehensä Sakari Määttänen päättivät erota. Viisi vuotta asiaa oli käännelty ja väännelty ja sitten se ratkaistiin näin.

- On parempi olla yksin kuin onnettomassa avioliitossa, jossa tuntee olevansa vielä enemmän yksin. Nyt on sentään toivoa! Pia hymähtää.

Eron jälkeen jäi Pia lapsineen omakotitaloon.

- Itse jouduin lapsena isän työn takia vaihtamaan paikkakuntaa niin tiheään, että nyt halusin lasteni juurtuvan tänne. Heillä on kaverinsa ja koulunsa. Kestäähän aina vähintään kaksi vuotta ennen kuin lapsi uudessa asuinpaikassa solmii tyydyttäviä, pitäviä ystävyyssuhteita, Pia toteaa.

Herttaiseksi sallii Pia sentään kutsua heidän tummanvihreää omakotitaloaan, jonka pihassa riittää vehmautta, villiviini kiipeää katolle. Yläkerran viistokaton alla nukutaan ja alakerran tapetit revittiin aikoinaan remontin yhteydessä pois niin, että tummat ajan patinoimat hirret paljastuivat. Komeat punapuiset peiliovet ovat peräisin vanhasta puretusta Helsingin Suomalaisesta Klubista.

Sisustus on niin suloisesti sekaisin uutta ja vanhaa, suomalaista, amerikkalaista ja pakistanilaista, talonpoikaista ja huippumodernia, että ainakin varttitunti kuluu keveästi päätä käännellessä. Siellä täällä on esillä Pian kudontakauden tuloksia, peitteitä ja liinoja, joiden suunnittelussa on kunnioitettu vanhoja suomalaisia käsityöperinteitä.

Se on todellinen toivekoti perheelle, jossa lasten ikä on 10-15 vuotta. Stenkan musisoidessa kavereineen yläkerrassa voi naisväki viettää aikaansa alhaalla ja päinvastoin. Hirret pitävät melskeen sisällään, ja keittiön pöydällä levällään on Pian käsikirjoitusliuskoja.

Pia on nyt mapa

- Joskus minusta tuntuu, etten ole mitään muuta kuin lasten äiti, sanoo Pia äänessään sointi, joka ilmaisee, että roolissa ei ole mitään vikaa. Mutta että jotakin muutakin saisi olla...

- Kaikki ylimääräinen tarmoni menee kyllä tarkkaan näiden lasten kanssa olemiseen ja heille virikkeiden keksimiseen.

Vaikka Pialla onkin vastuu kolmesta lapsesta, hän ei halua käyttää itsestään sanaa yksinhuoltaja. Jotkut ystävät kutsuvat Piaa kuitenkin mapaksi äidin ja isän roolien vetäjäksi yhtä aikaa. Aika osuva nimi ja sopisi laajempaankin käyttöön.

Nykyinen työ televisiossa sallii Pian olla aika paljon kotona, niin että hän sanoo sen sopivan siksikin itselleen niin hyvin.

- Sitäpaitsi se on vaihtelevaisuudessaan juuri sellaista, että tyydyttää nopeasti kyllästyvää luonnettani. Ihmiset vaihtuvat, asiat muuttuvat, hän hymyilee.

Suhteesta eron jälkeen lasten isään kertoo paljon se, että kesälomaa koko perhe viettää tismalleen samassa paikassa kuin ennenkin. Yhdessä siuntiolaisessa kesälomayhdyskunnassa.

Itsestä on voima löydyttävä

Hentoisesta olemuksestaan huolimatta Piassa on paljon sitkeitä henkisiä jänteitä.

- Voi olla että näytän heikolta mutta henkilökohtaisissa ratkaisuissani olen kyllä rohkea, hän sanoo. Samaa vakuuttavat myös ystävät.

Erosta selviäminen on aina raskas prosessi, jota Pia sanoo läpikäyvänsä nyt juuri niin kiivaasti, ettei halua eikä kykenekään siitä vielä puhumaan.

- Opettelen elämään ja tekemään ratkaisuni yksin. Tosin ihminen tietysti aina on yksin, mutta nyt tällaisessa tilanteessa sen tuntee vielä enemmän.

- Välillä on hetkiä, jolloin menee luottamus omaan kykyyn selviytyä. Joka toinen päivä sitä uskoo itseensä – tai nakin joka seitsemäs, hän lisää hiukkasen kyynisesti.

Uutta ihmistä rinnalleen Pia ei ole löytänyt eikä etsinytkään, vaikka ystäviä toki on.

- Kyllä minun täytyy ensin löytää itsestäni se voima. En voi lähteä paikkaamaan tunne-elämääni uudella ihmissuhteella, vaikka kuinka kaipaisinkin läheistä ihmistä, jonka kanssa jakaa vastuun ja ilot.

- Jos nyt solmisin uuden suhteen, en olisi toista kohtaan reilu. Enkä usko että se pitkän päälle onnistuisi.

Ryhmä auttaa

Entä kun tulee eteen se epätoivon hetki, jolloin uskoo, ettei mikään koskaan enää muutu ja kaikki on aina näin ja juuri huonoin päin?
- Ei minulla ole mitään valmiita reseptejä! Ainoastaan se, että keksin jotakin tekemistä, joka vie ajatukset ja pääsee pahimman hetken ylitse. Kaivan vaikka vuohenputken juuria maasta!

- Eilen meni viemäri tukkoon. Siinä hurahti päivä nopeasti vedenpaisumusta selvittäessäni kellarissa. Ei sitä silloin henkisiä ehdi ajatella! Nyt on sireeni katkennut aamupäivän myrskyssä. Ihan kohta pitää mennä sahaamaan se oksa poikki ja heittää roskikseen, suunnittelee tämä liljankukka.
.
Pia on käynyt myös ryhmäterapiassa. Kuusi miestä ja naista keskustelee siellä ongelmistaan avoimesti ja asiatuntijana toimivan terapeutin ohjauksella.

- Ilman tätä ryhmää en olisi kai kestänyt näinkään hyvin. Siellä saa jonkinlaisen kokonaiskuvan itsestään, oppii ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunnistamaan monet tuntemukset ja pelot. Kun ne ryhmässä saa vedetyiksi esiin ja puetuiksi sanalliseen muotoon, kestää sitten helpommin.

Pia kuvaa tätä ryhmäterapiatoimintaa myös siten, että siellä kukin peilaa itseään toisia ihmisiä vastaan ja saa takaisin erilaisia reaktioita, joihin sitten itse taas voi reagoida. Tapahtuu ainakin jonkintasoista kehitystä.

- Lisäksi minä luen ihan hirveästi kaunokirjallisuutta ja etenkin naisten kirjoittamia teoksia. Joskus kyllä tuntuu, että luen liiankin paljon sen sijaan, että lähtisin ulos elämään, hän taas vetää takaisin omalIa tyylillään.

Miksi sitten nimenomaan naisten kirjoittamia kirjoja?

- No saadakseni tietää, miten nämä ovat naisen elämässä ongelmat ratkaisseet. Olen hyvin kiitollinen, .että naiset ovat alkaneet kirjoittaa kirjoja oikeista asioista. Niistä saa oikeat virikkeet ja ymmärtää helpommin, mitä he tarkoittavat. Minä olin eräässä vaiheessa vähän kyllästynyt miesten kirjoittamiin kirjoihin, Pia tunnustaa.

Ja vetää taas rohkean lauseensa puolitiehen takaisin.

- Nykyään tosin alan ymmärtää miehiäkin taas. Niitä on ihan kivojakin...

Pia Christiansen aloittaa uuden Eeva ennen -sarjan, jossa Eevan ikimuistoiset haastateltavat kertovat, mitä heille tänään kuuluu.<br />
Kuva: Johanna Myllymäki.

Pia Christiansen aloittaa uuden Eeva ennen -sarjan, jossa Eevan ikimuistoiset haastateltavat kertovat, mitä heille tänään kuuluu.
Kuva: Johanna Myllymäki.

  • Julkaistu 01.02.2012
  37   0

Kommentit

Kerrankin luettavaa meille vanhoillekin lehden tilaajille.Haluaisin lukea myös,mitä kuuluu: Tarja Nurmelle,Marita Lindalille,Mirva Arviselle ym...
Kiitoksia!

Vierailija
# 22.2.2012 14:33   15   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kaikki jutut

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

Ev horo

Jos haluat ottaa yhteyttä astrologi Markku Manniseen, hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta mmannin1@pp...

EV1204 Sarpaneva Marjatta

Moskova. Marjatta Svennevig on 37-vuotias ja jakaa ylellisen hotellihuoneen isoveljensä kanssa, joka tekee kuolemaa. Maksasy...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

EV 10 10 Haavisto

Pekka Haavisto ja Antonio Flores Kahden maailmanmatkaajan kohtaaminen 23.01.2012

Lisää aiheesta

EV1205 minunkaupunkini Piri

Tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piriä viehättää Lissabonissa rappion kauneus. ”Lissabonissa...

EV1202 koti tanssijat 05

Kansallisbaletin tanssijat Terhi Räsänen ja Jani Talo olivat katselleet olohuoneeseensa Birger Kaipiaisen...

EV1202 Selvitymis Asp 01

"Olen aina ollut helposti innostuva, ahne työlle ja elämälle. Siksi olen monesti yliarvioinut voimavarani ja...

EV1205 Topinoja Aranko

Oli myöhäinen heinäkuun ilta eteläsaksalaisessa Bad Dürrheimin pikkukaupungissa. Päivi Topinoja-...

ev0811_karkkainen

Kata Kärkkäinen, 40, on uuden alussa. Eron jälkeen hänen elämässään käynnistyi...

ev0812_tykka

Vasta avioitunut Karita Tykkä, o.s. Tuomola, sanoo olevansa hyvin onnellinen ihminen. Onnen resepti on yksinkertainen: sopivasti...

ev0901_vilen

Suurlähettilään puoliso Janina Vilén palasi Budapestista takaisin Helsinkiin innostavan työtarjouksen...

ev0903_nylund

Suomalaissopraano Camilla Nylund on maailmanluokan tähti, mutta tie huipulle on vaatinut sitkeyttä, vahvaa tahtoa ja...

Kysely

Eeva.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

EV1202 Selvitymis Asp 01

Virva Asp: "Tätä sairautta en antaisi pois"

EV1011 Koti Turunen 01

Pukusuunnittelija Erika Turusen rönsyilevän romanttinen asunto on täynnä tunnelmaa. Sen luomisessa Erika on mestari.

EV1205 minunkaupunkini Piri

VIDEO - Minun kaupunkini -sarjassa tekstiilitaiteilija ja muotoilija Markku Piri lumoutuu Lissabonin rosoisuudesta ja kevätkukkien tuoksusta.

Ev horo

Lue astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi.

ev07_meski1

Konkurssi on vaarallinen. Siinä voi tunnollinen ihminen päästä helposti hengestään. Tanja...

ev0906_dunderfelt

"Moderni nainen haluaa tulla seksuaalisesti avatuksi. Tähän hän tarvitsee vahvan miehen", toteaa Tony...

Katri_Helena

Lauluillaan Katri Helena Kalaoja tarjoaa kuulijoilleen juhlaa. Miten hän itse selvisi vuodesta, johon mahtui...