Camilla Nylund ja huippulaulajan haasteet: ”Onneksi on mies, joka viihtyy kotona”

Suomalaissopraano Camilla Nylund on maailmanluokan tähti, mutta tie huipulle on vaatinut sitkeyttä, vahvaa tahtoa ja kykyä kestää pettymyksiä ja kritiikkiä. "Työssä joutuu ajattelemaan itseään ja omaa ulkonäköään, mutta perhe pitää sopivasti maan kamaralla", kahden pienen tyttären äiti sanoo. Kun Camilla matkustaa maailmalla, aviopuoliso hoitaa Saksassa kotia.  

On talvinen tiistai, ja ihan tavallinen päivä huippusopraano Camilla Nylundin elämässä. Hänen nuorin tyttärensä, kaksivuotias Mailin on isovanhempien luona Pohjanmaalla, aviomies ja vanhempi tytär, yhdeksänvuotias Isabel kotona Saksassa Dresdenissä. Camilla itse on Tampereella, mutta lähdössä iltalennolla Saksaan. Hampurin Iloisesta leskestä on sillä hetkellä jäljellä vielä muutama näytös.

Päivä ei poikkea juuri normaalista. Suomalainen huippusopraano on tottunut sukkulointiin ja sovittelemaan työtään, lapsiperheen arkea ja matkoja keskenään.

Poikkeuksellisinta on se, että Camilla Nylundia kuullaan pitkästä aikaa kotimaassa. Giuseppe Verdin Don Carlosta esitetään 18. maaliskuuta asti Tampereen Oopperassa. Kuvataiteilijanakin mainetta saanut italialainen Lorenzo Fonda vastaa niin oopperan ohjauksesta kuin visuaalisesta ilmeestä, lavastuksesta ja puvustuksessa. Päärooleissa ovat Camillan lisäksi Tommi Hakala ja Jaakko Ryhänen.

– Tuntuu aina vähän erityiseltä ja samalla hyvin kodikkaalta laulaa Suomessa. Olen sentään asunut yli 20 vuotta ulkomailla. Olin nuori tyttö, kun lähdin, Camilla sanoo.

– Nuoreksi tytöksi tunnen itseni kyllä edelleen, vaikka täytin viimeksi 40 vuotta. Se tuntui isolta askeleelta. Tosin monet ovat sanoneet, että sen jälkeen naisen elämässä alkavat ihanat ajat, hän lisää.

Raskaana näyttämöllä

Kevään valo tulvii ikkunoista jo kirkkaana, ja Camilla näyttää klassisella tavalla tyylikkäältä istuessaan rennosti nojatuolissa ja antaessaan puheensa soljua. Olemuksessa on säteilyä, jonka voi kuvitella pääsevän estradeilla täysillä valloilleen.

Jo vuosien ajan häneen on liitetty sellaisia luonnehdintoja kuin ”huippulaulaja” ja ”tähtisopraano”, kun hän on kiertänyt pääasiassa eurooppalaisia oopperataloja ja konserttisaleja. Tokion oopperassa hän on ollut esiintymässä kolmesti ja Yhdysvalloissakin pariin otteeseen.

– En ole aiemmin esittänyt kovin paljon italialaista ohjelmistoa. Se tekee hyvää äänelle, sillä ääntä pitää kontrolloida enemmän, Camilla sanoo Tampereen roolistaan.

Pientä ylimääräistä kihelmöintiä kotimaa Camillalle aiheuttaa. Yleisön joukossa on ystäviä, tuttavia ja monia, jotka haluavat päästä kuulemaan harvoin kotimaassa esiintyvää taiteilijaa. Don Carlosin Elisabetin osan hän laulaa nyt ensimmäistä kertaa. Seuraavan kerran hän on Elisabetina vuonna 2012 Amsterdamin oopperassa.

Camilla Nylundin kansainvälisenä läpimurtona pidetään Richard Straussin Salomea Kölnin oopperassa viitisen vuotta sitten. Kriitikot puhuivat silloin ”loistokkaaseen hurmioon syttyvästä laulusta” ja ”räväkästä roolisuorituksesta”. Esiintyessään seuraavan kerran Kölnissä Wagnerin Lohengrinissa Elsan roolissa Camilla hämmensi yleisöä uhkealla olemuksellaan. Hän oli kahdeksannella kuulla raskaana.

– Se tuntui silloin ihan luonnolliselta, vaikka olisin tietysti voinut olla kotonakin ja nauttia raskaudestani, Camilla sanoo.

Kolmannen kerran hän loisti samassa talossa viime talvena, jolloin vuorossa oli Wagnerin Tannhäuser. ”Hän laulaa säteilevän kauniisti ja juoksentelee pitkät sääret paljaina miesten paidassa ja lyhyissä yöpöksyissä”, kirjoitti Helsingin Sanomien miespuolinen musiikkikriitikko vaikuttuneena.

Suomalaissopraanon kalenteri on täyttynyt jo kolmelle tulevalle vuodelle.

– Ihanaa tietää, että on töitä ja saan laulaa, Camilla lisää.

Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck on saanut suomalaissopraanon Helsinkiin pitkän tauon jälkeen. Camilla Nylund laulaa Töölönlahden rannalla 2010 ja 2011. Edellisen kerran hän esiintyi Kansallisoopperassa kolmetoista vuotta sitten.

– Olen aina sanonut, että jos saan tulla Suomeen, niin tulen, Camilla sanoo. Tällä kertaa aikataulutkin sopivat yksiin.

Tapaaminen Puolassa

Camilla Nylund asuu hollantilaisen aviomiehensä Anton Sarisin ja kahden tyttärensä kanssa Saksan Dresdenissä. Aviomies on ammatiltaan laulaja, mutta viime aikoina Anton on ollut pääasiassa kotona, kun Camilla on kiertänyt oopperataloja. Välillä koko perhe on äidin mukana matkoilla, välillä vain jompikumpi lapsista ja isovanhemmat.

– Tietysti olisi helpompaa tehdä uraa, jos perhettä ei olisi, mutta olen niin onnellinen perheestäni. Se antaa hyvää vastapainoa ja pitää minut maan kamaralla. Työssä miettii koko ajan, miten tulisi laulajana paremmaksi. Kuinka kehittäisi ääntään ja liikkuisi sujuvammin? Ajattelee itseään ja omaa ulkonäköään. Päässä pyörii ”minä, minä, minä...”

– On hyvä, että silloin on toinenkin puoli elämää. Lapsille on samantekevää, millainen olen laulajana. He odottavat minulta jotain ihan muuta. Ja pitkillä esiintymismatkoilla hotellihuoneissa voi olla yksinäistä. Silloin on hyvä tietää, että perhe on jossain odottamassa.

Camilla oli edellisen kerran kotona Dresdenissä 6. helmikuuta. Seuraavan kerran hän pääsee kotiin vasta 19. maaliskuuta Don Carlosin esitysten jälkeen. Aviomiestään ja lapsiaan hän näkee siinä välilläkin, kun he tulevat käymään Tampereelle.

Camilla tapasi miehensä Puolassa yksitoista vuotta sitten. Krakovan lähistöllä järjestettiin EU-joulukonsertti, vaikkei Puola vielä edes kuulunut unioniin. Esiintyjiä oli kaikista EU-maista. Camilla edusti Suomea, tenori Anton Saris Hollantia.

– Panin Antonin merkille jo lentokentällä. Hän näytti tummalta ja sympaattiselta. Hänkin näki minut ja luuli minua puolattareksi, joka oli etsimässä itselleen länsimiestä. Esiinnyimme samassa konsertissa, ja siitä se lähti. Menimme jatkoille samoissa porukoissa. Seuraavana vuonna olimme jo naimisissa.

Koti sijaitsee siinä osassa Dresdeniä, joka säästyi toisen maailmansodan pommituksilta. Rinteelle rakennetusta talosta on näkymä alas kaupungille.

– Ostimme asunnon viime vuonna, kun Isabelin koulu osoittautui hyväksi. Mieheni viihtyy kotioloissa. Onneksi olen löytänyt sellaisen miehen, Camilla sanoo tyytyväisenä.

Lapsilla on jo hyvä kielitaito. Isabel puhuu äidilleen ruotsia, isän kanssa hollantia. Päiväkodissa hän oppi saksan ja nyt käy koulua englanniksi.

Dresden on luonteva paikka kodille senkin takia, että suomalaislaulaja on kuulunut kaupungin maineikkaan Semper-oopperan solistikuntaan vuodesta 1999. Viime vuonna ooppera myönsi hänelle saksilaisen kamarilaulajan arvonimen.

– Meillä ei ole ollut mieheni kanssa isoja ristiriitoja siitä, kumman ura on etusijalla. Minulla on vahva luonne, ja mieheni on realisti. Hän tietää, että nyt on parasta näin.

Eurooppalaisten oopperatalojen ja konserttisalien ohella Camilla Nylund on esiintynyt useamman kerran Japanissa ja Yhdysvalloissa.

– Japanilaiset rakastavat eurooppalaista klassista musiikkia, ja minä rakastan Japania, Camilla sanoo. Sama melankolisuus ja hiljaisuuden arvostaminen tuntuvat puhuttelevan ihmisiä molemmissa maissa, niin suomalaisia kuin japanilaisiakin.

Huippusopraanon äitiyslomat ovat olleet lyhyitä. Nuorin tytär oli pariviikkoinen vauva, kun Camilla nousi jo näyttämölle laulamaan. Ja Tokioon Mailin matkusti puolivuotiaana.

– Imetin kesken toisen näytöksen. Jälkeenpäin ajatellen se oli aika raskasta aikaa. Väsymys tuli sitten myöhemmin.

Positiivisella energialla eteenpäin

Tie oopperamaailman huipulle on mutkikas. Ja useimmiten myös kivinen. Sitä ei kuljeta eteenpäin ilman sitkeyttä, vahvaa tahtoa ja laulamisen intohimoa. Tarvitaan myös paksunahkaisuutta, jotta kestää eri puolilta tulevan kritiikin.

Ensimmäisen ison pettymyksen Camilla Nylund sai kokea jo alle parikymppisenä, kun häntä ei hyväksytty Sibelius- Akatemiaan opiskelemaan.

– Olihan se kova isku, yksi suurimmista pettymyksistäni. Tiesin, että minulla on lauluääntä. Halusin oopperalaulajaksi, vaikken silloin oikein edes ymmärtänyt, mitä se pitäisi sisällään, hän sanoo.

Pettymys kääntyi kuitenkin voitoksi. Camilla hakeutui opiskelemaan ulkomaille, Itävaltaan Mozarteum-korkeakouluun. Kaupunki oli tuttu, koska hän oli ollut jo kahtena kesänä Salzburgissa laulukursseilla, ja saksan kielikin sujui mukavasti.

– Oli hyvä, etten päässyt opiskelemaan kotimaassa, vaan minun oli pakko mennä muualle. Suomessa on vain yksi Kansallisooppera eikä kovin paljon työpaikkoja. Saksassa on paljon työtilaisuuksia, mutta kilpailu kovaa.

Itävallan vuosien jälkeen oli helpompi saada jalansijaa saksan kielisessä oopperamaailmassa. Ensimmäinen kiinnitys oli Hannoverin oopperaan.

Nyt Sibelius-Akatemian ovet ovat Camilla Nylundillekin auki. Suomalaista tähtisopraanoa on pyydetty puhumaan opiskelijoille siitä, mitä pääsy huipulle vaatii. Camilla aikoo sanoa, ettei kannata antaa periksi, vaikkei heti onnistuisikaan. Ja kannattaa hakeutua sellaisen opettajan oppiin, joka sopii itselle.

Hänen oma, opiskeluvuosiensa unkarilainen laulunopettaja oli vaativa ja ankara.

– Hän oli ihmisenä vaikea ja opettajana vaativa ja kova. Itkin monet kerrat. Jälkeenpäin olen ajatellut, että oli hyvä, että hän oli juuri sellainen kuin oli. Karaistuin, sillä työelämäkään ei ole ollut leikkiä. Oopperalaulaja saa kritiikkiä päivittäin, ja sitä on kestettävä.

Camillalla on omat tapansa selvitä arvostelusta.

– Olen yrittänyt aina pitää yllä positiivista energiaa elämässäni. Uskon kohtaloon ja siihen, että kaikilla tapahtumilla on merkityksensä.

Pettymyksiä on tullut, mutta monesti ne ovat ohjanneet jollekin toiselle tielle, joka onkin osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi.

Camilla Nylond edusti Suomea Cardiffin laulukilpailuissa vuonna 1997, muttei selviytynyt finaaliin. Eteenpäin urallaan hän on päässyt siitä huolimatta – tosin ehkä vähän hitaammin kuin jos olisi voittanut suuria kilpailuja.

– Dresdenissä minulla on nyt laulunopettaja, joka on aina aurinkoinen ja positiivinen. Hän auttaa eteenpäin ja antaa minulle valtavasti energiaa.

Raskainta on matkustaminen

Camilla Nylund on kotoisin Pohjanmaalta ja musikaalisesta perheestä. Musiikki oli vanhemmille ja isovanhemmille tärkeää, mutta se oli silti aina vain harrastus, tapa ilmaista itseään. Klassisen laulun opinnot Camilla aloitti 14-vuotiaana.

Pohjalaista peräänantamattomuutta Camilla lienee kuljettanut mukanaan maailmalle. Hän on uskonut siihen, että pärjää ja osaa.

Eläkkeellä olevat vanhemmat kulkevat monesti tyttärensä esiintymismatkoilla mukana ja pitävät huolta lapsista. He ovat olleet Yhdysvalloissa ja Saksassa, ja ensi kesänä kaikki lähtevät Monacoon. Camilla laulaa, ja sen jälkeen vietetään yhdessä lomaa.

Oopperalaulaja painiskelee äitinä samojen riittämättömyyden tunteiden kanssa kuin monet muutkin töissä käyvät naiset. Koulun vanhempainiltaan ei pääse, koska sattuu olemaan juuri silloin esiintymässä toisessa maassa, mutta onneksi on isä, joka pääsee.

– Lapset sanovat välillä, että pitääkö sinun taas lähteä. Etkö voisi olla poliisi tai lääkäri?

Camilla ottaa toisinaan tytöt mukaan matkoilleen, jotta he näkisivät, millaista työtä äiti tekee ja mitä rooleja hän kulloinkin harjoittelee.

– Raskainta tässä työssä on matkustaminen. Viikkojen poissaolojen jälkeen matkalaukut ovat täynnä likaisia vaatteita, ja kotona niitä on lisää. Pitäisi oppia olemaan ainakin viikko kotona, ennen kuin lähtee uudelle matkalle, Camilla sanoo.

Mutta hienoista rooleista ja jännittävistä työtarjouksista on vaikea kieltäytyä.

– Harva ulkopuolinen tulee ajatelleeksi, millaista on järjestellä esiintymisiä ja lapsiperheen arkea. Välillä tulee sellainen olo, ettei mitenkään jaksaisi, Camilla sanoo.

Mutta sitten taas seisoo lavalla ja laulaa, ja silloin tulee tunne, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tuntuu hienolta, kun saa tehdä sitä, mistä niin paljon tykkää.

Oopperalaulajan uraan mahtuu paljon epävarmuutta. Töiden jatkuvuudesta ei ole tarkkaa tietoa, jos pysyvää kiinnitystä ei ole.

– Pitää tehdä töitä sen eteen, että huomataan, ja varmistaa, että oopperajohtajat ja kapellimestarit näkevät, että hoitaa hommansa ahkerasti.

Laulutaidon ohella monet eri seikat vaikuttavat siihen, löytyykö töitä. Millainen on ulkoinen olemus? Millainen persoona? Onko monia muita, joilla on samantyyppinen lauluääni?

– Pienet seikat voivat ratkaista sen, kuka laulajista valitaan.

Yhdysvalloissa ulkonäköpaineet ovat Eurooppaa kovempia. ”Miksi noin kaunis nainen on tehty niin rumaksi”, amerikkalaislehdet ihmettelivät, kun Camilla oli puettu Rusalkan roolia varten verryttelyhousuihin, kuviopuseroon ja korkokenkiin.

– En pelkää olla lavalla ruma. Minusta on jännittävää näyttää itsestäni sellaisia puolia, joita ihmiset eivät odottaisi näkevänsä.

Itseluottamus kasvaa aina onnistumisten myötä.

– Kun minulle tarjottiin aikanaan Salomen roolia, harva uskoi, että pystyisin esittämään sen. Kun siitä tuli täysosuma, sain lisää tarjouksia.

– Parhaimmillaan tämä työ on silloin, kun seison lavalla, melodia on ihana ja orkesterin kanssa kaikki sujuu. Kun onnistuu, kroppaan leviää ihana tunne, ja iho menee ihan kananlihalle, Camilla kuvailee huippuhetkiään.

Mutta huippuhetketkin menevät nopeasti ohi. Lumous haihtuu, kun aplodit ovat vaimentuneet ja esiintyjä sulkee oopperan oven takanaan. Seuraavana päivänä kaikki alkaa taas alusta.

– Täytyy aina jäädä sellainen tunne, että roolin voisi tehdä vielä vähän paremmin.

Yleisön taputukset ja hyvät arvostelut ovat laulajalle paras palkinto, vaikka menestystä mitataan tietysti myös rahassa.

– Olen saanut tehdä jännittäviä rooleja, mutta Metropolitanissa en ole vielä laulanut, Camilla sanoo tulevaisuuden haaveistaan.

Hän uskoo, että meneillään ovat tärkeimmät vuodet laulajana. On jo kypsyyttä ja elämänkokemusta, muttei ole enää liian nuori.

Lapsuuden rauhaa

Suomalaisia oopperalaulajia on maailmalla paljon, ja heistä monet ovat naisia.

– Suomalaisissa naisissa on ryhtiä, sisua ja tahtoa. Siksi he pärjäävät ulkomailla hyvin muissakin kuin laulajan ammateissa.

Pari vuotta sitten kolmesta menestyneestä suomalaislaulajasta, Camilla Nylundista, Monica Groopista ja Anna- Lisa Jakobssonista, tehtiin dokumenttielokuvaa nimellä Lakeuden tyttäret. Kaikilla kolmella on juuret Pohjanmaalla, mutta he tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa vasta elokuvanteon yhteydessä Vaasassa.

Muutakin yhteistä naiset löysivät silloin elämästään. Jokainen kertoi rentoutuvansa päästessään luonnon rauhaan.

– Muutimme Vaasan lähistölle Koivulahdelle, kun olin viisivuotias. Lapsuus maaseutuympäristössä antoi minulle rauhaa elämän varrelle. En ole koskaan ollut isojen kaupunkien ihminen, vaikka käynkin niissä mielelläni. Toivon, että osaisin antaa omille lapsilleni samanlaista rauhaa kuin olen itse saanut.

Mutta se suomalaisten menestys? Miten sen oikein selittäisi?

– Laulu on ollut meille aina tapa ilmaista itseämme. Meidän pohjoismaalaisten äänenvärissä on jotain sellaista, josta ihmiset pitävät.

teksti Pirjo Houni - kuva Katja Lösönen

Artikkeli on julkaistu Eeva -lehdessä 3/2009.