Aila Aalto 40 vuoden päänsäryn jälkeen

Aila Aalto oli nuorena tyttönä päässyt kesätöihin myymäläautoon kotipaikkakunnallaan Ikaalisissa. Eräänä päivänä autoon tuli vika ja se syöksyi vastapäiselle tienpenkalle katolleen. Kaikki meni romuksi, mutta auton emäntä, kuljettaja ja 18-vuotias Aila säilyivät hengissä.

Kolari muutti Ailan koko elämän. Hän sai kovan iskun takaraivoonsa ja joutui aluksi pyörätuoliin. Onneksi liikuntakyky palautui joidenkin viikkojen jälkeen. Kolarista alkoi kuitenkin vuosikymmeniä kestänyt piinaava päänsärky, jonka täsmällinen syy ei koskaan selvinnyt.

Silti Aila Aalto, 64, kiittää nykyisin kolaria.
”Raskaatkin kokemukset elämässäni ovat lopulta olleet
minulle hyväksi. Vaikeat tapahtumat ja kohdalleni osuneet ihmiset ovat tehneet minusta sen, joka olen nyt. Ajattelen aina, että antaa ajan näyttää, mihin asiat kääntyvät. Kiitän jopa päänsärkyä, vaikka enää en jaksaisi elää sen kanssa.”

Pari vuotta sitten päänsärky alkoi hellittää. Nyt Aila pystyy katsomaan taaksepäin viisaampana ja olemaan itselleen rehellinen, mikä ei aina ole ollut helppoa.

”Uskon jälleen, että elämä kantaa. Niin paljon ihmeitä tapahtuu koko ajan.”

Töitä ja lapsia

Toivuttuaan jotenkuten kolarista Aila meni parikymppisenä naimisiin naapurikylän kauppiaan pojan kanssa. Hän kävi emäntäkoulua sisäoppilaitoksessa Tampereella.

Opintojen jälkeen hän haki myyntityötä suurkeittiöalalta.

”Työssä vaadittiin ajokortti, kielitaitoa ja myyntikokemusta. Minulla ei ollut mitään niistä, mutta sain paikan”, Aila muistelee nauraen.

Pari viikkoa myöhemmin Aila huomasi olevansa raskaana. Hän tarjosi työnantajalle tilaisuutta valita toinen henkilö, mutta sai pitää paikan.
”Se kokemus opetti, että rehellisyys kannattaa”, Aila sanoo.

Perheeseen syntyi poika ja pari vuotta myöhemmin tytär. Lapset ja työ kannattelivat Ailaa seuraavina vuosina. Kolarin jälkeen lääkäri oli todennut, ettei Ailan päätä  voi särkeä. Se loukkaa yhä; päätä vihloi niin, että kyyneleet tulevat silmiin asiasta puhuttaessa.

”Nukuin 2–4 tuntia yössä. Eihän ihminen kestä sellaista.”

Päänsärky ei ollut migreeniä eikä siihen auttanut mikään hoito. Aila kokeili kaikkea mahdollista: akupunktiota, Rosen-terapiaa, magneettihoitoa. Hän joutui käyttämään vuosien ajan suuria määriä erittäin vahvoja särkylääkkeitä. Ailalle annettiin terveen paperit, mikä hämmästytti, mutta oli lopulta hyvä asia.
”En ollut koskaan töistä pois päänsäryn takia, vaan yritin hukuttaa kivun työntekoon ja muihin aktiviteetteihin.”

Aila teki töissä pitkää päivää. Nuorena solmitussa avioliitossakin oli ongelmia. Miestään Aila kehuu, mutta sanoo itse kärsineensä perusturvallisuuden puutteesta lapsuuden jälkeen.

”Minun on ollut vaikea luottaa ihmisiin, eikä minulla ole ollut aikaa eikä voimia solmia läheisiä ystävyyssuhteita. Totuin kohtaamaan elämän vaikeimmatkin asiat yksin.”

Avioliitto päättyi ponnisteluista huolimatta eroon, kun lapset olivat vielä pieniä.

Ongelmia oppimisessa

Aila solmi uuden avioliiton suuresta rakkaudesta. Elämä oli kuitenkin yhä tiukkaa; töitä piti tehdä paljon, päätä särki, ja intohimoisessa liitossa oli mutkia.
Aila oli jo koulussa ihmetellyt, miksi lukeminen oli hänelle vaikeaa eivätkä asiat jääneet mieleen.

”Pääsin oppikouluun vähän ikäisiäni myöhemmin. Lukiohaave tyssäsi kolariin, ja nyt tiedän, että se oli hyvä, enhän olisi siellä pärjännyt. Paljon myöhemmin minulla todettiin lukihäiriö.”

Ailan oli jo nuorena ollut pakko oppia kekseliääksi. Hän löysi keinot opiskeluunkin: hän opiskeli tekemisen ja piirtämisen kautta, kun muut oppivat lukemalla.
Aila kiittää sinnikkyydestään kolaria – ja äitiään.
”Äitini neuvoi, että joka päivä tulee oppia ainakin yksi uusi asia. Vaistot ja tietynlainen valppaus ovat ohjanneet minua oikeaan suuntaan.”

Peräänantamattomuutta ja rohkeutta Ailalta ei ole koskaan puuttunut.
”Ulospääsytie on aina löytynyt mahdottomaltakin tuntuneessa tilanteessa.”

Eläkkeelle 45-vuotiaana

Ensimmäisen työpaikan jälkeen Ailan ei tarvinnut hakea töitä, työpaikat vain tulivat eteen. Ailalla on aina ollut hyvä vainu vasta tulossa oleville asioille. Ensimmäisen aviomiehen kanssa hän muun muassa kehitti tietokoneohjelman suurkeittiöalan ruokahuollolle vuonna 1984.

”Silloin meille naurettiin, mutta me olimmekin aikaamme edellä.”

Ailaa kohtasi sokki 45-vuotiaana: hänet määrättiin vuodeksi sairauslomalle päänsäryn vuoksi.

”Minulle työn menetys oli erittäin raskasta.”
Sairausloma muutettiin sairauseläkkeeksi, ja Aila masentui.

”Kun lapset lähtivät kouluun, vedin verhot kiinni ja menin sänkyyn makaamaan. En tehnyt päivän aikana mitään.”

Ilman työtä Aila alkoi elää miehensä kautta. Omia ystäviä ei ollut, ja Aila piti miehensä ystäviä ominaan. Hän löysi kuitenkin taideharrastuksia ja kirkkokuoron, jotka olivat hyvää terapiaa.
”En silti rohjennut olla yksin, koska ympärillä oli aina ihmisiä. En osannut kuunnella itseäni tai kohdata tosiasioita.”

Rahattomuus ja yksinjääminen sekä muutaman muka läheisen ystävän petollisuus veivät Ailan lähes epätoivoon. Avioliitossa oli uskottomuutta, mutta Aila oli tottunut antamaan aina vielä kerran anteeksi.

Lopulta elokuussa 2001 Aila repäisi itsensä väkisin irti yli kolmekymmentä vuotta kestäneestä liitosta.

Umpikuja ei helpottanut. Pari vuotta myöhemmin Aila päätti lopettaa elämänsä. Hän oli kerännyt lääkkeitä isoon purkkiin.

”Olin valmis ottamaan lääkkeet aamulla puoli kahdeksalta. Ääni päässäni kehotti ponnekkaasti odottamaan kello kahdeksaan, jotta voisin soittaa ja peruuttaa tekemäni takkatilauksen; siitä olisi tullut lapsille vain harmia. Kymmentä vailla kahdeksan soi puhelin: minulta pyydettiin apua eduskuntavaaliehdokkaan vaalityössä.”

Niin Aila sai muuta ajateltavaa.

Hiljaisuuden voima

Avioeron jälkeen Aila ymmärsi, että hänen olisi rahattomana keksittävä uudet ansaitsemiskeinot. Miehelle oli erossa jäänyt kaupunkiasunto ja Ailalle omakotitalo Karjalohjalla. Se sijaitsee upealla tontilla Tammistonniemen kärjessä Lohjanjärven rannalla.

”Katselin ympärilleni ja huomasin, että viereisessä luhtiaitassahan on 42 neliömetriä tilaa. Voisin kunnostaa aitan ja alkaa vuokrata sitä kesävieraille.”

Elämään alkoi tulla muitakin uusia asioita: uusia liikeideoita, ajatuksia ja ihmisiä.
”Opin, että kun jättää yhden asian taakseen, tilalle tulee jotakin uutta.”

Nyt Aila vuokraa luhtiaittaa, on mukana verkostomarkkinoinnissa ja suunnittelee keittiöitä tilauksesta.

Välit entiseen mieheen ovat hyvät, mutta Ailalle oma henkilökohtainen kasvu eron myötä oli keskeistä.
”Pelkäsin, että kovetun ja muutun itsellenikin vieraaksi. Minulla oli ajoittain jo tunne, että elän elämää, joka ei ole omaani. Huomasin toimivani toisten käskystä vastoin periaatteitani. Silloin rukoilin voimia siihen, että pysyisin omana itsenäni.”

Luovat harrastukset, kuten akvarellimaalaus, auttoivat tuossa elämänvaiheessa; ne toimivat surutyönä ja harjoituksena yksinoloon. Kun Aila oppi olemaan yksin, hän alkoi kuulla itseään.

”Hiljaisuuden kuunteleminen antaa valtavasti voimaa omaan elämään.”

Viimein tapahtui sekin ihme, että päänsärky alkoi helpottaa. Aila kiittää siitä infrapunasaunaa, jossa hän käy kerran tai kaksi päivässä. Myös ravintotasapaino on nyt kohdallaan: vitamiinit, hivenaineet ja muut ravintoaineet. Puhdas juomavesi on myös tärkeää.

”Jos päätäni aiemmin särki kahdeksan viikkoa yhtä soittoa, nyt saattaa olla yksi päänsärkypäivä viikossa.”
Infrapunasauna auttaa rentoutumaan. Tärkeä etappi oli myös päänsäryn hyväksyminen osaksi elämää. Aila yritti vuosikausia hukuttaa säryn työntekoon.

”Minulla ei ollut koskaan aikaa syventyä siihen, miten itse hoitaisin itseäni. Jos stressin syytä ei voi poistaa, se pitää hyväksyä.”

Vaistojen varassa

Aila Aalto saa voimaa läheisistä ihmisistä sekä elämään kuuluvista pienistä ja suurista ihmeistä.

”Kuolemaa olen kuitenkin aina pelännyt.”
Aila on ollut useassa läheltä piti -tilanteessa. Myymäläauton kolarissa eletty elämä meni nauhana silmien editse ja Aila ajatteli kuolevansa. Sen jälkeen vaistoista on tullut Ailalle tärkeitä.

”En enää uskalla olla kuuntelematta omia ennakkoaavistuksiani.”

Vuosia sitten Aila oli ajamassa miehensä kanssa kohti Helsinkiä, auton kyydissä oli sukulaislapsia. Yhtäkkiä Ailaan iski aivan hirvittävä jano, mikä oli poikkeuksellista. Hän pyysi miestä pysähtymään huoltoasemalla, mutta mies halusi jatkaa ajamista, sillä lapset nukkuivat.

”Pakotin hänet pysähtymään. Taukopaikalla ohikulkija huomasi, että yksi auton renkaista oli melkein irti.”

Aila on myös ollut useassa kriittisessä leikkauksessa. Vuonna 1977 hän päätyi viime hetkellä sokkitilassa leikkauspöydälle, kun kysta oli puhjennut ja aiheutti sisäisen verenvuodon. Vajaa vuosi myöhemmin Ailalla oli akuutti sappikohtaus. 35-vuotiaana hän joutui kohdunpoistoon, joka oli koitua kohtaloksi.

”Kuulin, kun lääkäri sanoi, että aloittakaa äkkiä elvytys, sydänkäyrä on suora. Tunsin erkaantuvani ruumiista ja meneväni kohti valoa. Hyvästelin mielessäni mieheni ja lapseni.”

Ilonaiheita läheltä

Nykyisin Aila Aalto asettaa tulevaisuudelle pieniä tavoitteita.
”Ne asiat, jotka on kirjannut ylös, yleensä toteutuvat.”
Aila käy Helsingissä säännöllisesti hoitamassa tyttärensä lapsia. Hän on kiitollinen, että tytär on päästänyt hänet lähelle perhettään.

”Arvostan suuresti myös poikani vaimoa, joka on valinnut kotiäidin työn. Seuraavan sukupolven kasvattaminenhan on kaikkein arvokkainta työtä.”
Haaveena on kokkikurssin järjestäminen viidelle lastenlapselle. Karjalohjan kiinteistön kunnossapidossa ja tekniikan uusimisessa on valtava työ, jonka Aila on hoitanut yksin jo kymmenen vuotta. Koti on hänelle paras paikka.

”Täällä näkee luonnon suuruuden ja ihmisen pienuuden. Se auttaa ymmärtämään, että elämä on lahja”, Aila Aalto sanoo.